maanantai 3. kesäkuuta 2013

Harjoittelua kotimaisemissa

Viime viikon keskiviikkona oli paluu Belgiasta lämpöiseen Suomeen. Lämpötila olikin yli kymmenen astetta korkeampi Helsingissä kuin Belgian kotikaupungissani Olenissa.

Viime viikon loppupuoli meni kestovoimaharjoitusten parissa ja torstaista sunnuntaihin olikin viiden harjoituksen blokki, jossa tarkoituksena oli saada jalkoihin aerobista kestovoimaa yhdistettynä perusajovauhtiin. Perjantai-illan huipennuksena oli viisi lyhyttä, laktaattitasoiltaan korkeaa, vetoa.

Treenit menivät vallan mukavasti. Torstai ja perjantai alkoivat sisällä harjoitusvastuksen kanssa hikoillessa ennen siirtymistä ulos. Perjantai-ilta antoikin sitten huolenaihetta oikein kunnolla. Ensimmäisten vetojen jälkeen iskenyt astmakohtaus oli sen verran voimakas, että treeni jäi kesken ja ei auttanut kuin tienreunassa haukkoa happea ja toivoa, että tämä hauskuus ei toistuisi useammin tämän kevään ja kesän nimissä.

Lauantaina ja sunnuntaina olikin perusajopäiviä yhdistettynä kestovoimaharjoitteisiin ajon ohessa. Lauantaina sadan kilometrin lenkillä olikin keli mitä mainioin ja lenkin lopuksi kotiovelta kotiovelle olikin keskivauhti reilut 36kmh. Tämä yhdistettynä lenkin keskitehoihin oli tietenkin mieluisa asia, mutta pientä huolta aiheutti kuitenkin se, että jalostuuko tuo lenkkivauhti jossain kohtaa lyhyempien matkojen vauhdiksi.

Kisat jatkuvat ensi viikonloppuna Lahdessa, jossa vuorossa on Fellmanin ajot. Lahden keskustassa ajettava reilun tunnin mittainen korttelikilpailu onkin viikonlopun ainoa kisa, koska seuraavan päivän Porvoon-ajot jäävät itseltäni väliin. Syytä en tarkemmin tiedä, enkä kysynyt, mutta ohjelman mukaan mennään.

Kelit näyttävät mainioilta myös tämän viikon ennusteissa, joten ei muuta kuin pyörän selkään ja

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: