torstai 27. kesäkuuta 2013

SM-viikonloppu

Viime viikonloppuna miteltiin Euroopassa kansallisista mestaruuksista. Tänä viikonloppuna ajetaan Porissa Suomen Mestaruuksista. Perjantaina ajetaan aika-ajo ja sunnuntaina maantieajo.

Ajan ensimmäistä kertaa aika-ajon mestiksissä. Mukana olen, koska reilun 40km matkan todettiin sopivan harjoitus- /kilpailuohjelmaan tässä kohtaa varsin mainiosti. Ajan kisan maantiepyörällä, mutta laitan lisätangot kiinni mikäli olkapää sallii niiltä ajamisen. Kyseessä on siis reilun tunnin mittainen rypistys, jossa on tarkoitus herätellä kroppaa sunnuntaille. Tulostavoitteita perjantaille ei ole, mutta ehjä, nouseva tehoinen suoritus olisi hakusessa.

Sunnuntaina on ohjelmassa noin 180km maantieajo. Johtuen parin viikon takaisesta SM Omniumin kolarista on harjoittelut jäänyt viime viikkojen aikana vähille. Kovin suurin odotuksin en kisaan lähde ja mikäli olkapää ei kestä ajamista niin pyrin ajamaan sen aikaa, että saan kerran pari haettua huoltoautosta pulloja muille kuskeillemme.

Perinteisestihän Urheiluliitto ei taktiikoita kilpailuihin luo ja tämä vuosi tuskin tuo poikkeusta. Lienee taas se kisa, jossa on hyvä seurata vahvimmiksi epäiltyjä kuskeja kuin hai laivaa ja todeta, että vahvat menivät kun ryystit vettä pääjoukossa. Toisaalta, jos kisa menee kiriin niin siinä olemme vahvoja.

Kilpailureitistä en tiedä sen kummemmin ennakkoon. Toisaalta Belgiassa tottusin siihen, että kyllä se reitti verran aikana tulee tutuksi, joten eiköhän samalla periaatteella mennä tämän vuoden SM-kisassakin. Lähtijöitä kilpailuun lienee paljon, koska Suomessa voi ilmoittautua SM-kisoihin viivalle vaikka ei kauden aikana muuta ajaisikaan.

Ennakkosuosikkeina kisaan lähtenevät TWD-Länkenin vahvasta porukasta Paavo Paajanen, Jussi Veikkanen, Mikko Paajanen, Sami Tiainen ja Samuel Pökälä. Järjestävän seuran, Koiviston Iskun, Tommi Martikainen ja Matti Manninen lienevät vahvoja kandidaatteja kärkeen kuin myös Team Velocitorin Joonas Henttala ja, aina viivalla olleessaan, Marek Salermo. Toki kärkeen mahtunee kotimaassakin ajavia kuskeja, joista TWD:n Risto Aaltio, CC Picaron Mikko Kejo ja Team Continentalin Petri K. Leppänen ja Henri Järvinen tulevat ensi tilassa mieleen. Toki tuonne kärkeen joku Urheiluliittolainenkin ajettaneen.

SM-kisoihin on kuitenkin kiva lähteä aina ja kisat keräävät hyvän määrän kuskeja viivalle. Näillä näkymin SM-kisat ovat myös viimeinen kisani Suomessa hetkeen, kun heinäkuun alussa Belgia kutsuu takaisin. Nyt vain odottelen, että olkapää kestäisi ajamisen ja pääsisin nauttimaan koko 180 + 45 kilometriä kisaa viikonlopun aikana.

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: