sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Belgia Open, päivä 2

Omniumin toinen päivä alkoi lämpimässä Flaanderin pyöräilykeskus Eddy Merckx:issa neljän kilometrin takaa-ajolla. Tai jos oikein tarkkoja ollaan niin omniumissa kyse on 4km aika-ajosta, koska jokaisen ajajan on, ylösajetuksi tullessaankin, ajettava maaliin.

Kokonaistilanteen käänteisessä järjestyksessä kun lähdettiin liikkeelle niin olin toisessa erässä ajamassa. Vastaan tuli Hollannin Roy Eefting, joka on kovaa kansainvälistä tasoa takaa-ajossa. Kovaahan tuo ajoi jälleen ja noin 2km kohdalla tulin ylösajetuksi. Oma ajo pysyi kohtalaisen hyvin kasassa, vaikka kierrosajoista ei ollut matkalla tietoa. Aika oli 4.53, joka on aikalailla omaa tasoani. Radan väitettiin olevan Gentissa hidas, ja esimerkiksi Puolan GP:n edellisenä viikonloppuna ajaneet kuskit olivat noin viitisen sekuntia hitaampia 4km matkalla kuin viikkoa aiemmin. Tiedäppä nyt tuostakaan sitten. Mielestäni se on kanssa niin, että jos ajat kovaa niin ajat kovaa ja jos et aja kovaa niin et aja kovaa. Aika helppoa.

Linja-ajossa lähdin ajamaan kisaa suhteellisen aktiivisesti. Pari irtiotto yritystä ja pari hatkojen kiinniajoa. Ja tietenkin se yksi myöhästynyt, isku hatkan perään, jonka seurauksena kierros yli kovassa vauhdissa takaa-ajoa ja jalka tyhjäksi. Sain kunnian olla yksi niistä neljästä kuskista jotka otettiin pois radalta kun kärki varvasi kierroksella. Toisaalta oli tärkeää olla mukana ajamassa kisaa, toisaalta olisi vielä tärkeämpää päästä maaliin.

Kilometrin aika-ajo noudatti tasaisen harmaata linjaa. Loppuaika oli 1.10.1 joka oli varsin odotettavissa. Hidas lähtö ja ensimmäinen kierros, jonka jälkeen matkavauhtiin. Välitys olisi voinut olla pykälää isompikin, koska lähtö tuntuu olevan yhtä hidas, joten voisi saada matkavauhtia hiukan korkeammalle.

Kisasta jäi tietenkin paljon jalkoihin ja nyt on nelisen viikkoa aikaa harjoitella seuraavia koitoksia kohti. Tuota nopeutta on jo päätetty aloittaa harjoittamaan, joten sitä puolta kun saataisiin hiottua niin ehkä jatkossa ryhmälähdöissä meno olisi parempaa.
Tasoerot hyviin Eurooppalaisiin ajajiin ovat selviä. Henkilökohtaisista lajeista sen huomaa helpoiten. Lentävällä kierroksella tulisi ajasta leikata 0,8 sekuntia pois (vauhtia siis lisää ~4-5kmh), 4km ajasta tulisi saada pois 6-9 sekuntia (vauhtia lisää noin 1,5kmh) ja kilometrilläkin on ylimääräistä sen pari sekuntia. (~2kmh).

Harjoittelullahan tuosta selviää. Asiat myös tukee toisiaan. Lentävällä kierroksella vauhdin kasvaessa se kasvanee kilometrillä. Neljällä kilometrillä vauhdin kasvaessa vauhti kasvanee kilometrillä. Melko helppoa?

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: