perjantai 7. helmikuuta 2014

Lisää hyvää treeniviikkoa

Viime viikkoinen tekstini valitti kuinka treenit menivät enemmän tai vähemmän nihkeästi. Jalka painoi, väsytti, salilla oli puhti poissa. Luotiin hyvän viikon pohjia huonolla viikolla.

Viime lauantaista, kuten ehkä hiukan ounastelinkin, alkoi meno muuttua. Pyörätreenejä, lyhyitä sellaisia tosin, on ajettu tähän viikkoon kuutisen kappaletta ja meno tuntuu hyvältä. Ehkä jopa paremmalta kuin ennen edellistä rataleiriä. Sykettä ei ole voinut taas hetkeen seurata. Sydän tuntuu kulkevan tällä hetkellä omia polkujaan ja lyövän aavistuksen väsyneen laiskasti. Onneksi tehomittari auttaa tarkkailemaan, että harjoittellaan oikeahkoilla tehoalueilla.

Tätä viikkoa on vielä voimaharjoituksen ja yhden pyörätreenin verran jäljellä, mutta tämän viikon anti on ollut ehdottomasti yksi kauden parhaista toistaiseksi. Ollaan myös hyvin lähellä sitä hetkeä, kun tehomittarissa keskitehonäytön ensimmäinen numero vaihtuu pykälää suuremmaksi. Toivottavasti jo lauanataina päästäisiin seuraavalle sataluvulle.

Tosin tarvitsee muistaa, että treenit ovat kovin lyhyitä vielä. Tuollaista 1,5-2h luokkaa ajellaan, joten ei treenien kestoilla vielä hirveästi henkseleitä paukutella. Ensi viikolla ohjelmassa on jo kolme kolmentunnin harjoitusta, joten vähitellen tästä edetään. Toisaalta, jos neljän viikon välein treenien kestot kasvavat tunnilla niin viikolla 15 (huhtikuun puoliväliä) ajeltaneen jo viiden tunnin lenkkejä. Toivottavasti tänä vuonna pystyisi tuohon, viime vuonna jäi haaveksi tuon mittaiset ajot.

Rataleirikin on jo oven takana. Reilu viikko, eli nuo edellä mainitut kolmetuntiset, ja sitten onkin aika lähteä taas radalle tekemään tehoharjoituksia. Olen toistaiseksi todella tyytyväinen tapaan, jolla talvea lähdettiin rytmittämään ja uskon, että saan tästä itse enemmän hyötyä kuin parista viikosta maantieajoa lämpimissä olosuhteissa keväällä.

Kisakalenterin etenemisen suhteen on ollut vilkas viikko. Muutama epävarma kisa lisää keväälle/kesälle saatu ohjelmaan. Varmoja vaan on niin kovin vähän. Kisakutsuja tulee liitolle muutamia vuodessa, mutta monista kisoista ei edes enää lähetä Suomelle kutsua. Ratkaisuksi tähän tarjottiin ratajoukkueen perustamista, jolloin kaikkiin kansainvälisen kalenterin alaisiin kilpailuihin olisi mahdollista osallistua. Joukkueen rekisteröintiä varten puuttuu vain 3500€....

Se siitä. Treenejä kohti. Seuraavassa postauksessa jotain muuta kuin harjoittelua.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: