tiistai 15. heinäkuuta 2014

UCI GP Italia

Kisojen välillä ei ehdi juurikaan tapahtumaan. Sitä purkaa vaatekassin, pesee pyykit ja täyttää kassin uudestaan. Välissä treeniä maantiellä sen mitä ehtii, ja kohti kisoja.

Kesäkauden toiseksi viimeinen kilpailu on käsillään, kun vuorossa on Italian GP. Fiorenzuolassa ajettava kilpailu on osallistuvien maiden ja kuskien määrässä mitattuna suurin yksittäinen kilpailu. Paikalla on parikymmenta maata ja miehissä noin 150 kuskia. Rata on 394 metrinen, kapeahko ja epätasainen betonivelo, joka pomputtaa pyörä melkoisen paljon - toki kaikille kuskeille saman verran.

Oma ohjelmani rakentuu omniumista, pisteajosta ja linja-ajosta. Kaikkiin lajeihin ajetaan kuuleman mukaan karsinnat, joten työn takana tulee olemaan finaalipaikat. Taso on kova, joten omat mahdollisuudet karsinnoissa lepäävät sopivaan irtiottoon pääsemisessä ja sitä kautta pisteiden/kierrosten keräämisessä. Toisaalta tasoa on hyvä mitata kovissa kisoissa, joten tämä on Puolan kisaviikonlopulle varsin luonteva jatko.

Kisat loppuvat osaltani perjantaina, mutta en kokenut minkäänlaista mielenkiintoa lähteä lauantaiksi ajamaan rata-SM -kilpailuja Helsinkiin. Kuuleman mukaan kuskeja niin vähän viivalla, että päätös oli varsin oikea. Kuun viimeisenä viikonloppuna olin ajatellut osallistua rata-SM -kilpailujen toiseen osaan, mutta vakavasti harkitsen, että saako kisoista sellaista hyötyä mitä esimerkiksi hyvä treeniviikonloppu tarjoaisi.

Päivityksiä kisojen kuluessa tarjolla ainakin twitterissa!

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: