torstai 28. elokuuta 2014

Kilpailu: GP Suisse, päivä 1

Ensimmäinen päivä omniumista Sveitsissä ajettuna. Lyhyesti päivän kulkua seuraavassa.

15 kilometrin linja-ajo oli jotain mitä en ollut aiemmin kokenut. Kisa alkoi välittömästi starttipyssyn paukahdettua ja vauhti oli koko 15km todella kovaa. Ryhmiä oli, ryhmiä meni, jossain kohtaa olin kärjessä, seuraavaksi pudonneena....Kilpailun tuoksinnassa ajajaryhmä hajosi moneen kertaan ympäri rataa, mutta osallistujien ja järjestäjien onneksi käytössä oli ajanottosirut pyörien etuhaarukoissa.Sijoitus omniumin avanneessa lajissa oli 13. Kilpailun keskivauhti oli 52,3kmh.

4km takaa-ajossa lähdin ensimmäistä kertaa tänä vuonna ajamaan ilman, että paikalla on huoltajaa / joukkueenjohtajaa kertomassa väliaikoja. Ajo tuntui hyvältä, jopa niin hyvältä, että ensimmäisten kilometrien kohdalla piti hieman rauhoitella vauhtia. Tulostaululta näin, että 3km väliaika oli hiukan reilu 3.30, joten tiesin ajavani ennätykseni. Viimeisellä kilometrillä ajo alkoi hajoamaan väsymyksen, huonon ohituksen, ja miksei myös pienen hyvänolontunteen myötä. Loppuaika 4.44,478 on kuitenkin oma ennätykseni, joka leikkasi 2,5 sekuntia pois kuun alussa tehdystä ennätyksestä. Taso on kuitenkin sen verran kova olympiakarsinta-ajan ollessa käynnissä, että tuolla irtosi kolmanneksi viimeinen (19.) sija.

Pudotusajossa lähdin heti paukusta kiertämään itseäni kohti kärkeä. Neutraalikierros vedettiin jo todella kovaa vauhtia ja ensimmäistä pudotusta kohti vauhti vain kiihtyi. Olin pudotuskierroksen alkaessa porukan puolivälin paremmalla puolella, mutta 220 metriä myöhemmin löysin itseni jo ryhmän viimeiseltä sijalta. Eikä nousemaan päässyt, koska jalat eivät vain pyörineet kovempaa. Ekana ulos siis. Pudotusajo on suurin heikkouteni omniumissa. Ajotaitoni ei riitä hakemaan hyvää paikkaa porukassa, vaan mahdollisuuteni perustuu siihen, että pääsen kiertämään ulkokautta porukan kärjen tuntumaan, jossa pystyn roikkumaan pari kierrosta. Ja tämä siis pudotusajoissa, jotka ajetaan kv.vauhdeilla. Eli neutraalikierroksesta kilpailu käyntiin ja siitä eteenpäin koko ajan täysillä. No, omnium mittaa myös ajajan taitavuutta radalla.

Kilpailut jatkuvat tänään kilometrin aika-ajolla, lentävällä kierroksella ja 40km pisteajolla. Kilometrillä koitan hiukan aiempaa suurempaa välitystä, jotta saamme valmentajani kanssa hiukan tietoa tämän hetkisistä voimatasoista. Pisteajosta tuleekin varmasti mielenkiintoinen, jos sitä ajetaan kuten eilistä linja-ajoa. Saattanee tulla yllättäviä DNF-tuloksia myös kärkikuskeille. Oma tavoite on tietysti roikkua kisassa mukana koko 40km, johon saa tehdä kyllä ihan täyden työn.

Toisesta kilpailupäivästä ei välttämättä ehdi lyhyttäkään tekstiä kirjoitella ennen huomenna alkavaa Saksan GP:ta. Twitterista löytyy kisojen kulusta viimeisin info.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: