maanantai 13. lokakuuta 2014

Viimeisiä kilpailuja kohti

EM-kisat ovat ja tulevat menemään osaltani kotimaisemissa. Infektioista on päästy vihdoin eroon ja viikonloppuna pääsin ajamaan pari laadukasta perusajotreeniäkin.Viitisen viikkoa olisi harjoituksia tiedossa ennen kauden viimeistä kilpailua GP Wienia.

Pienen pähkäilyn päätteeksi tulin siihen tulokseen, että Wienin kilpailuun olisi hyvä lähteä ajamaan, koska motivaatio kilpailemiseen on vielä kova ja toisaalta nyt päästään kokeilemaan sitä, että kuinka hyvin pystyn valmistautumaan pelkkään ratakilpailuun ilman, että pohjille ajelee maantiekisoja, joista hakee kovuutta. Wienin ohjelma on hieman auki, mutta puhetta on ollut omniumista, mutta myös scratchista. Eiköhän yksityskohdat selviä ennen numeroiden kiinnittämistä...

Lämpötilat alkavat uhkaavasti painumaan alaspäin, joten sisähommia lienee tiedossa tulevina viikkoina. Toisaalta viisi viikkoa menee nopeasti, ja viiden viikon jälkeen onkin vuorossa lepojakso ja vasta kaukana tammikuussa uuteen kauteen valmistautuminen. Treeniohjelmakin tuli tähän jaksoon helposti. Esittelin valmentajalle oman suunnitelmani miten viikot tulisi rytmittää ja vastaukseksi sain ne treenit, jotka minäkin päivänä tulisi tehdä. Helppoa.

Sairastellessa oli myös aikaa miettiä tulevan kauden haasteita. Riippuen tietysti miten UCI:n ratakalenteri 15/16 muotoutuu, mutta mikäli nykyinen trendi pisteajojen ja scratchien suhteen jatkuu, ei liene muuta vaihtoehtoa kuin alkaa panostamaan omniumin ajamiseen. Se on vaan melkoinen rasti tuo omnium, mutta...Hyviä valitavoittetakin on löytynyt ensi kaudelle, joten paketti vaikuttaa hyvältä. Tietysti toteutus on ihan oma lukunsa.

Mikäli jollakulla lukijalla on radalle etulevykiekkoa ylimääräisenä / myytävänä niin ottakaapa ystävällisesti yhteyttä...

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: