keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hiljaisuus on hyvästä

Helmikuun alussa, kutakuinkin kaksi viikkoa ja kaksi päivää sitten, alkoi ensimmäinen tiukempi harjoitusrypistys.Kyllähän sitä oli jo aiemmin harjoiteltu jonkin verran, mutta jotta saavuttaisimme ne hyödyt joita harjoittelulta haluamme valmentajani kanssa, täytyy ruuvia kiristää välillä oikein kunnolla. Valitettavasti taloudelliset resurssit eivät mahdollistaneet tänäkään vuonna etelänleiriä, joten nämä pari itselleni kovaa viikkoa piti suorittaa kotona. Onneksi trainerilla ajamisen lisäksi pääsin ajelemaan www.bikeshop.fin lainaamaa 29" täysjousitettua maastopyörää. Ajoin kahden viikon aikana neljästi ulkona todella laadukkaita perusajotreenejä, koska testipyöräni oli kuin suunniteltu Turun liukkaille teille.

Kahteen viikkoon harjoittelua kertyi nelisenkymmentä tuntia. Treenejä oli parisenkymmentä, joka koostui muutamasta ulkolenkistä, useasta sisätreenistä, salitreeneistä ja kevyistä verryttelyistä. Tiukkaahan tuon kaksiviikkoisen läpivieminen oli, mutta harjoittelun hyödyt alkavat näkyä nopeasti, kun perustasot ovat vielä suhteellisen matalalla.

Tämän viikon loppupuolella vaihtuu harjoitteluseudut pariksi päiväksi. Ohjelmassa on maantiekilpailukauden avaus Belgiassa sekä rataleiriä Roubaixissa. Radalla päivät ovat vielä melkoisen lyhyitä ja ohjelmat koostuvat lähinnä 1-1,5km mittaisista aika-ajoharjoituksista, jonka lisäksi iltaisin ajellaan pari tuntia ulkosalla pyörää. Yksi leiripäivä tarjoaa onneksi välitysten testailua, jonka tavoitteena on selvittää onko talven aikana omat resurssini kasvanut, jotta välitykset voisivat muuttua.

Kevään kunniaksi sain uuden maantiepyöränkin ajettavaksi. Muutamalta vuodelta tuttuun tapaan Huntterin Tatu Kasurinen on koeajellut pyöräni syksyn ja talven aikana, joten itselleni jää vain (pesun lisäksi) kilpaileminen. Kirjoittelen uudesta Feltin AR3:stani tarinaa tuossa jahka pääsen Belgiassa pyörää hiukan ajelemaan.

Koska kilpailukausi alkaa päivityksetkin rupeavat taas tippumaan tiiviimmin. Myös kauden tavoitteita voisi tännekin raapustella, jotta päästään sitten porukalla jännittämään, että kuinka pahasti asetetuista tavoitteista tänä vuonna jäädään!

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: