Viikko mennä heilahti niin, että ei edes huomannut. Viime viikonloppu tuli vietettyä Helsingissä rata SM-kisoissa. Matka jatkui sieltä Belgiaan, jossa se tyssäsi kuin seinään. Onneksi tästä on saanut edes pari hyvää treenipäivää alle, jotta hommat ei mene ihan vihkoon.
Rata SM-kisat osuivat tänä vuonna ohjelmaan siten, että niihin ei pahemmin ehditty valmistautumaan. Kävin pari kertaa Kupittaan Velolla sutaisemassa muutaman vedon, ja niissäkin panostus oli lähinnä kilometrin aika-ajoon. Pidemmät vedot eivät oikein tuulessa ota kulkeakseen, koska ulkona harjoittelu on jäänyt viime vuosina vähemmälle.
Kilometrin aika-ajon voitinkin lauantaiaamuna. Voittoaika 1.08.3 (tjsp) ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta tällä kertaa se riitti voittoon. Olin jo tässä kohtaa lauantaita valmiina pakkamaan kamat ja lähtemään kotiin ja maantietreenin pariin.
Jatkoin kuitenkin, vahvasti suostuteltuna, ajamistani, joka oli vähän vaisua koko loppupäivän. 4km takaa-ajossa pääsin vahingolla finaaliin. Laskin hiukan omaa aikaani ajon aikana väärin ja meinasi käydä huonosti. Päivän päättäneessä linja-ajossa ajo ei oikein lähtenyt missään kohtaa rullaamaan. Oli tiedossa, että jaloissa ei ole terävyyttä kiihdtyksiin, mutta kovin oli tarpeettoman vaikeaa silti. Neljäs sija oli se mitä tuollaisella ajamisella voi ansaita. Onnittelut mitalisteille!
Sunnuntaina ohjelmassa oli 4km takaa-ajon finaali. Oma ajoni alkoi ihan mukavasti ja eteni suunnitelman mukaisesti noin puoleen väliin. Muutaman kerran kuitenkin tuuli nappasi melko reippaasti kiinni pyörään ja mieheen, jonka seurauksena ajorytmi katosi. Ajorytmin mukana katosi ne pienetkin motivaationrippeet, joita vahvempaa vastustajaani vastaan oli ajon alussa. Ehkäpä nelisen kierrosta ennen maalia olin pari sekuntia perässä voittoon ajanutta Nummikon Jussia ja päätin, että tämä sai riittää tältä kertaa. Vauhti pois, ylösajon odottelua ja radalta veke. Jussi oli kyllä vahva ja hallitsi tuulessa taivaltamisen loistavasti! Oikea mies voitti tälläkin kertaa!
No, siirrot oli SM-ajojen jälkeen nopeita ja jo keskiviikkona olin viivalla 160km maantiekisassa Ieperissa. Reitti oli vaativa, 10km kierros, jossa oli kolme nousua ja kolme laskua. Matkapäivän päälle ajaminen tuntui todella pahalta ja ekat puolituntia oli täyttä tuskaa.
Matka kuitenkin loppui kuin seinään, kun pyörätiellä alkoi mennä väkeä nurin urakalla. Tällä kertaa en pystynyt kasaa välttämään ja jonkun kanssakaatujan tönäisemänä päädyin suoraan kohti lehmäaitausta, ja ennenkaikkea aitauksen vaijerilankoja. (Onneksi ei ollut piikkilankaa!) Pyörä pysähtyi aitaan ja itse tovia myöhemmin pellolle. Siinä pellolla kun makailin, ja odottelin, että joku kaapisi ylös, oli jotenkin huvittavan hauska olo. Vähän aikaa ajamista painanut mahalaskuvaihe ikäänkuin kulminoitui tuohon Ieperin-taistelujen pellolle, jossa heinien ja lehmänpaskan keskellä makailin monen muun kanssa.
Kisa päättyi siltä osin siihen. Kypärästä näki kivasti kuinka päälleen tuli alas ja niska-kaula -akseli on tuosta muistutellut myös viime päivät.
Mahalaskun hyvä puoli oli se, että siitä oli kiva lähteä kohti hyvää valmistautumisjaksoa ennen syksyn ekaa GP-kisaa. Aikaa on kolmisen viikkoa saada koneeseen hyviä treenejä maantiellä, ja kokoajan enemmän ja enemmän myös radalla. Takana on nyt pari päivää Flanderin-peltojen kiertelyä. Kahdeksantuntia kahteen päivään, vajaan 30 asteen helteessa ovat olleet rankkoja, mutta taatusti hyviä ajoja. Huomenna vedellään aamulla hiukan kilsan startteja ja illalla jauhetaan lisää perusajoa koneeseen!
Ketju poikki,
-M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti