keskiviikko 14. lokakuuta 2015

EM ennakointia


Takaa-ajon harjoittelua jatkettiin Sveitsissa päivän taas pienellä annoksella. Hyvä 2km lentävä veto, jossa vauhti karkasi muutamalla kierroksella aivan liian kovaksi. Toisaalta nyt on tiedossa, että kuinka kovaa en pysty 4km ajoa missään nimessä ajamaan. Josko sitä lähtisi tavoittelemaan 17,0" kierrosaikoja...




Huomenna avataan kisat scratchin merkeissä. 15km kilpailu on illalla ohjelmassa melkoisen myöhään, arvioilta 21.30-22.00. Kisa tulee taatusti olemaan vauhdikas. Lähtölistalla on monia tuttuja kilpakumppaneita, joilta olen monesti ottanut kuokkaan vuosien varrella. Omat mahdollisuuteni kisassa ovat lähinnä sopivaan irtiottoon pääseminen, jota kautta voisi päästä paremmille sijoituksille. Toisaalta kisa on osiltaan myös, melko varmasti, taistelemista myös porukassa pysymisen kanssa, vaikka vauhdit ovatkin viime päivinä luvanneet parempaa kuin pitkään aikaan.

Perjantaina en aja pisteajoa johtuen siitä, että aikataulut eivät ole järkevät launtain 4km ja 1km kisojen suhteen. Perjantaina pistari päättyisi vasta 22.30 ja lauantaina päivä alkaa jo 9.30. Tuohon kun laittaa molempiin päihin verrat ja siirtymät, sekä unet väliin, vaikuttaa yhtälö kovin vaikealta.

Huomista odotellessa...

Ketju poikki,
-M



Ei kommentteja: