perjantai 14. marraskuuta 2014

GP Vienna, päivä 1

Lyhyesti ensimmäisen päivän tapahtumat:

Linja-ajossa vähän rauhallisempaa vauhtia mihin tottunut ja kisan keskinopeus vain 50,5kmh. Koitin omilla vedoillani nostaa vauhtia ylöspäin, mutta aina löytyi takaata niitä, jotka halusivat mieluummin ajaa rauhallisemmin. Noin kymmenen kierrosta ennen maalia alkoi loppukirivaihe. Hetken näytti jo huonolta, kun jäin pahasti pussiin kahdeksan kierrosta ennen maalia, mutta sopivien valintojen avulla hyvin kiriin ja maaliin kuudentena.
Edestä hylättiin kuitenkin kaksi ajajaa, joiden loppukiriä oli saman maan kuskit auttaneet, joten muutaman hylkäyksen ansioista ensimmäisestä lajista neljäs sija. Radalla on siis joukkueena ajaminen kiellettyä ja tästä rangaistaan sakkojen ja hylkäysten muodossa - kansainvälisissä kisoissa.

4km aika-ajossa tavoitteena oli ajaa 4.45. Valitettavasti keskellä ajoa vauhdinjakoni heilui liikaa ja putosin hieman tavoiteajastani. Lopussa vahvan viimeisen kahden kierroksen ansiosta kuitenkin voitto omasta parista ja ajalla 4.46 viides sija. Ei hyvä, mutta ei huonokaan.

Pudotusajossa hyökkäsin heti alusta kärkeen. Tavoitteena oli minimoida tappiot. Vajaan neljä minuuttia jaksoin kärjessä repiä ja pitää itseäni keulassa. Tuossa ajassa meidän tulisi olla edennyt vähintään kolme kilometriä (12 kierrosta) ja kuusi pudotusta. Jälkikäteen kuulin, että tuomarit eivät olleet saaneet pudotettua ketään ensimmäisten pudotusten aikaan ja tästä johtuen olinkin jo kolmas kuski ulkona kisasta. Huonoa tuuria hiukan, koska normaalissa tilanteessa tosiaan olisi ollut useampi pudotus jo ajettuna, mutta minkäs teet. 16. sija oli kokonaiskilpailun kannalta pieni katastrofi, mutta pudotusajo tuntuu olevan vain kompastuskiveni.

Ensimmäisen päivän jälkeen omniumissa kokonaistilanteessa kuudentena. Piste-eroja en ole katsellut, mutta hyvillä kilometrin ja lentävän kierroksen suorituksilla on mahdollista lähteä hyvistä asemista kilpailun päättävään 40km pisteajoon. Eli hyvästä sijoituksesta taistellaan!

Eilisen päivän päätin ajamalla, järjestäjän toiveesta, kilometrin aika-ajon. Hektisen illan päätteksi kilometri painui aikaan 1.07,2. Aika sinänsä on ihan hyvä, mutta kun on ainakin neljä kertaa ajanut kovempaa ei ole syytä suuremmin juhlia. Toisaalta on helvetin mukavaa, että perustaso alkaa painamaan ajat tuonne 1.07,5 alle!

Ketju poikki,
-M

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyselit twitterissä miksi maajoukkueen kova 4km Moskovassa ei ole Suomen ennätys. Siihen aikaan maajoukkueiden tulokset eivät olleet kuulemma ennätyskelpoisia. Olen Jyrkiltä kysellyt, keitä siinä joukkueessa oli, että saataisiin edes jotenkin tuo suoritus näkyville, mutta neljännestä ajajasta on hieman epäselvyyttä, samoin kuin siitä, mikä kisa tarkemmin oli kyseessä. Myöhemmästä syystä tuloksiakaan on vaikea löytää. --IL

Mika kirjoitti...

Suomen maajoukkue on ajanut radalla Moskovassa 4.24 4km joukkueajossa vuonna 1988.

Kissat ja koirat otetaan pian käyttöön Helsingin ja Turun Velodromeilla, jotta löydettäisiin ne neljä urhoa, jotka ovat tuon ajan ajaneet.

Onko aika tosiaan kullannut muistot ja kuskit eivät itsekään enää muista kenen kanssa sitä tuli ajettua ;) ?