torstai 5. maaliskuuta 2015

Kisojen ennakointia

Edellinen kunnon treeni on ajettu tiistaina 24.2. Tuolloin meni kaksikilsaset lentävinä 2.20 pinnoille. Sen jälkeen en olekaan harjoitellut. Yrittänyt kahdesti ja pettynyt yhtä monta kertaa.

Siitä huolimatta, että tänään ajoin ensimmäisen lentävän 2km vedon 2.30 päälle olen huomenna viivalla kisoissa. Sen verran lupaava oli toinen 2km, jossa pääsin alle 2.20. Kolmatta en kokeillut, koska oli parempi lopettaa onnistumiseen.

Huomenna alkaa siis kauden ensimmäiset ratakilpailut. Ohjelmassa on kolmen päivän aikana 1km ja 4km aika-ajot, omnium ja scratch. Odotusarvo kilpailuille on melkoisen matala. Johtuen täysin siis reilun viikon kestäneestä keuhkoputkentulehduksesta ja sen jälkilöylyistä. Tavoitteena oli ajaa 4km ennätys näissä kilpailuissa uusille sekuntilukemille. Nyt otan tavoitteekseni vaatimattoman 4.50 alituksen. Ei mahda mitään. Nyt on sen verran heikko olo päällä, että tuossakin lienee tekemistä. Kilometrillä tavoitteena on ehjä ajo ja 1.08 alitus. Heikkoa, mutta....

Omniumiin on ensimmäinen tavoite selvityä karsinnasta kilpailuihin. Taso ei ole tuhoton. Itseasissa taso on sellainen, että normitasolla suorittaessani voisin kamppailla jopa hyvistä sijoituksista. Nyt kuitenkin lähdetään siitä, että karsinnasta pääsisi läpi ja mietitään sitten kilpailulajeihin uudet, omat tavoitteet. Heikkoltahan nuo tavoitteet kuulostaa, mutta...

Eli aloitus tapahtuu nyt vähän altavaastajan asemasta hiukan maahanlyötynä. No, toisaalta se on faktaa, että kun numerot laitetaan kiinni sitä ajaa aina ihan niin kovaa kuin mahdollista ja tappelee niin pitkään kuin pystyy. Itketään sitten kisojen jälkeen kuinka pahasti epäonnistuttiin!

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: