Kauden ensimmäinen kilpailublokki alkaa lähestyä päätöstään. Onneksi. Joskus tuossa helmikuun kahdennenkymmenennen päivän paikkeilla aloin tulla kipeäksi ja vieläkään en ole tervehtynyt. Näyttää siis siltä, että ensi viikko alkaa lääkärikäynnin lisäksi pitkällä levolla.
Ennen pakkolepoa on ohjelmassa pakkokilpailua. Seurasopimukseni velvoittaa tätä nykyä ajamaan kaikissa kansallisissa mestaruuskilpailuissa. Tästä johtuen olen siis ollut pari päivää Pietarissa odottelemassa viikonloppuna poljettavia SM-kilpailuja. Tässä kohtaa on turha tarttua siihen, että miksi ihmeessä SM-kilpailut ajetaan Venäjällä eikä Liettuassa. Liettuassa nyt vain on velovuokrat, majoitukset ja ruoka halvempaa kuin Venäjällä. Kulkeminen piskuiseen Panevezysiin helpompaa kuin Venäjälle, jos kokee viisumien kanssa pelleilyn siis hankalaksi. Samoin rata on Liettuassa parempi kuin Venäjällä. No, makunsa kullakin. Nopeasti kävi mielessä, että tämä reissu olisi "mukava retki" osalle väestä, jossa kilpaileminen on ihan toisarvoista. Mutta ei. Eihän se nyt niin voi missään nimessä olla. Eihän?
No, Pietarissa nyt kuitenkin. Yhteiskuljetuksen aikataulut eivät sopineet omieni kanssa yhteen, joten tulin mukavasti junalla pari päivää ennen kisoja ja tavoitteena oli ottaa tästä reissusta se hyöty irti, että voisi kokeilla erilaista valmistautumisharjoittelua kuin yleensä. Vähän meni suunnitelmat pieleen, koska tosiaan 2,5 viikkoa sitten päälle iskenyt keuhkoputkentulehdus ei tunnu laantuvan. Sain onneksi tehtyä noin 90% suunnitellusta valmistautumisohjelmasta. Tietysti vaikea sanoa, että oliko ajatuksemme toimiva vai ei, mutta välttämättä en lähde tuttua ja turvallista ohjelmaani vielä muuttelemaan. Mutta katsotaan...
Itse kisat ovat hiukan mysteeri. Tarkkaa tietoa osallistujista ei ole. Liettuan kisojen yhteydessä viikko sitten kuulin kyllä juttuja siitä, että kuka on treenannut kovaa ja kuka vielä kovempaa. En oikein jaksa itse tällä erää syttyä tähän SM Omniumiin. Sitä kun kilpailee kymmenisen kuukautta vuodessa ulkomailla niin jokainen turha reissu on liikaa. Onneksi valmentajani oli yhtä vähän innostunut tästä kilpailuviikonlopusta kuin itse olen, koska aika on aavistuksen huono treeniemme kannalta sairastelun takia. Kilpailuissa ajan tietysti sen mitä pystyn.
Ikävä kyllä viime päivien treenit eivät lupaile paljoa, joten tuskin on tiedossa nopeita aikojakaan. Takaa-ajotreeneissä ajat ovat, aavistuksen katastrofaalisesti, painuneet yli 1.12 kilometrivauhteihin. Siitä on aikaa kun olen treeneissä joutunut kahden kilometrin vetoja ajamaan noin heikoilla vauhdeilla. Kilometrillä aion kokeilla viime viikonloppua pienempää välitystä ja toivon, että ensimmäisen kierroksen kestosta saisin napattua aavistuksen pois, joka mielellään saisi myös heijastua loppuaikaan.
No se mielenkiintoisin tietysti on viikonlopun tavoite. Tietysti aina kilpailuihin lähdetään suorittamaan niin hyvin kuin mahdollista. Tällä kertaa tuo ei ole mahdollista, joten yritetään sitten ajaa niin vahvasti kuin vain pystyy, vältellä kolareita ja toivottavasti saada viikonlopusta jotain iloa aika-ajoihin myöhemmälle kohtaa vuotta. SM-mitali? Ei pahemmin väliä. Niillä ei ole vielä ollut kertaakaan painoarvoa ulkomailla ajettaessa. Jos vain saisi itsensä terveeksi ja pääsisi harjoittelemaan kunnolla niin se on nyt seuraavien päivien (ei viikkojen!) mitalini, jotta pystyn ajamaan suunnitellun kilpailuohjelman mukaisesti. Edellisen kerran olen treenannut maantiepyörällä 22.2 ,joten hiukan alkaa tuo stressi puskemaan päälle...
Twitteriin koitan päivitellä viikonlopun kulkua!
Ketju poikki,
-M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti