perjantai 3. helmikuuta 2017

Kohti PM-kisoja

Parit treenit Odensessa takana taas tällä viikkoa ja aika tiimalasissa käy muutenkin vähiin tämän kuun osilta. Ajaminen tuntuu ihan kelvolta, mutta toki pitää huomioida, että kello kertoo lopullisen totuuden.

Kaikki on tähdännyt (taas kerran) kohti yhtä kisaa, joka on siis kahden viikon kuluttua ajettava maailman cup Kolumbiassa. Koko valmistautumisen ajan on ollut tiedossa, että PM-kisat osuvat tähän jaksoon mitä mainioimmin, koska paljon parempaa ajankohtaa kuin kaksi viikkoa ennen pääkisoja ei ole mahdollista kisaa saada.

PM-kisoissa tulevana viikonloppuna ajan itselleni vähän epätyypillisen ohjelman, kun lajeiksi valikoituvat sprint, keirin ja tietysti kilometri. Olisi ollut kiva ajaa pistaria ja scratchia, mutta....Nyt tällä kertaa piti priorisoida isoa kuvaa ajatellen nämä lajit, jotta olisi parhaassa mahdollisessa iskussa (tästä myöhemmin blogissa!) Kolumbiassa. Sprint ja keirin tukevat kivasti nopeus- ja voimaominaisuuksien harjoituksia, joissa kilsassa on myös isoimmat puutteeni.

Viikonlopulle ei ole asetetttu tulostavoitteita. Tämä siksi, että sprinttiin ja keiriniin en osaa niitä oikein asettaa ja kilsalle en edes halua; parempi asettaa rima korkealla Caliin ja pudota päälle korkealta! Kilsan tavoite olkon ajaa niin kovaa kuin mahdollista. Sprintin ja keirinin tavoite olkoon ajaa niin monta erää kuin mahdollista.


En osaa sanoa kuinka hyvin PM-kisoista tulee tuloksia ulos, mutta tuttuun tyyliin twitterini kertoo kyllä!

Linkistä vielä SPU:n tiedote: PM-kisat

Ketju poikki,
-M

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Yks pieni juttu..
Voisitko vaihtaa ystävällisesti sivun värejä?
tää Valkonen mustalla ja keltana tuolla..
aiheuttaa tällästä kivaa raita effectiä silmissä.
:)

Tai en kyllä tiiä että onko vaan mun silmissä vika--

" ajajien osalta liiton budjetti on 0€/kilpailu "

Jäähalleihin mieluummin rahat kun polkupyöräiliöihin :P