tiistai 2. helmikuuta 2016

Treenit jatkuvat

Talvi oli, meni ja tuli uudestaan. Lumityöt on kyllä jotakin niin hienoa, kun niitä pääsee tekemään! (Pahoittelut kaikki joilla on oikeasti iso piha ja lumitöitä paljon) Vaikea sanoa kumpi on mukavampaa. Ruohonleikkuu vai lumenluonti. Ehkä omat piha-alueet on silloin valittu oman kapasiteetin mukaan oikean kokoisiksi, kun molemmista hommista nauttii.

Nautin myös treeneistä. Tai siis harjoittelusta ja harjoituksista. Voisin jopa sanoa, että tällä hetkellä tekeminen maistuu paremmalta kuin koskaan. Toki MM-kisat ovat mahtava mahdollisuus johon harjoitella, mutta harjoittelu oli kyllä hyvällä mallilla jo silloin kun paikkamme oli epävarma. Olen sopinut, että ajelen tänäkin vuonna maantiekisoja Belgiassa ASFRAn riveissä, mutta saa nähdä kuinka käy. Jotenkin on myös vähän ajatusta sellaisesta, että ajaisi koko vuoden rataa välillä omniumia, enemmän pistaria ja scratchia ja sijoittaisi budjetin kisojen kiertämiseen vain radalla eikä maantiellä. Tätä on aika miettiä 4.3 alkaen.

MM-kilsa ajetaan torstaina 3.3. Olen saanut kahden eri epävirallisen kanavan kautta tiedon, että Suomen Pyöräily Unioni tekisi MM-valintoja 13.2. kokouksessaan. Eli parisen viikkoa niin on tietoa Suomen MM-edustajasta radalla. Silläkin riskillä, että valinta ei osu kohdalle on lähdettävä kuitenkin ennen tuota valintakokousta leirille ja valmistauduttava kokoajan sillä tähtäimellä, että ajan 3.3.

Viimeisen kolmen kuukauden harjoittelusta olen oppinut paljon uutta. Olemme valmentajani ja valmennustiimimme fysiologin kanssa käyneet keskusteluja harjoitteluun liittyen ja tulleet pitkälti siihen tulokseen, että suomalaisen pyöräilijän voisi olla jopa hyvä valmistautua kesäkauteensa, radalla tai maantiellä, harjoitellen kuten kilometrin kuski. Tätä avaan joskus toiste enemmän, mutta taatusti koitan jollakulla valmennettavallani tulevaisuudessa.

Tulipa sekava postaus. Onneksi harjoittelu ei ole yhtä sekavissa antimissa kuin tämä kirjoitus. Annostuksessa lienee vikaa - liikaa tai liian vähän kahvia.

Ketju poikki
-M

Ei kommentteja: