SM Omnium

Kesän ainoa ratakilpailuni Suomessa, SM-Omnium oli viikonlopun ohjelmassa. Kilpailuun valmistaudittiin kahden rataharjoituksen verran, joka osoittautuikin riittäväksi valmistautumisajaksi kisajalkojen herättelyyn.

Kilpailut alkoivat suunnitelman mukaisesti. Lentävällä kierroksella niukka voitto, mutta voitto kummiskin. Pisteajo meni varsin mainiosti. Olin laskenut, että pistarissa voin ottaa rauhassa ja ajella kolmen joukossa maaliin ilman, että kokonaiskilpailuni kärsii muutamasta ylimääräisestä sijoituspisteestä. Kun pisteajoa oli jäljellä kymmenen kierrosta (4km) sain ,huollostani vastanneelta Harjun Reiskalta, tiedon, että pisteeni riittivät jo lajivoittoon. Homma oli siis hoidossa.

Noin 60 metriä myöhemmin huomasin, että ryhmän kärjessä tehtiin vallan mielenkiintoisia liikkeitä, jotka eivät ratakilpailuihin kuulu. Tämän seurauksena edelläni menevä kuski kaatui ja itselläni ei ollut mitään tehtävissä, joten maa kutsui.

Siinä sitten Olympiavelodromin pinnalla makaillessa ensimmäinen ajatus oli, että pyörän päälle oli päästävä takaisin. Jalat eivät vaan nostaneet ylös ja käsi oli kovin tunnottomana. Toinen huoltajani Virtasen Jarmo oli välittömästi auttamassa minua, mutta ikävä kyllä en päässyt enää pyörän päälle. Kisa oli ohi.

(Jälkikäteen kuulin, että joltain videolta netistä näkyy kuinka kanssakilpailijat päättävät iskeä kun huomaavat kolmen kuskin makaavan maassa. En ole videoa nähnyt, enkä jaksa uskoa, että kukaan näin tekisi. Etenkin kun meillä maassa makaavilla oli kuitenkin neutraalikierroksien aika päästä takaisin mukaan porukoihin)

Matka kävi kentän pinnalta Jarmon kanssa kohti huoltoaluetta. Itse keskityin laskemaan keskeytyksestä tulevia sijoituspisteitä ja mietiskelin, että pystynkö vielä ajamaan päiväohjelmassa olleen pudotusajon. Jarmo, pelastuslaitoksen miehenä, toppuutteli ja muistutteli ambulanssin tarpeesta ja lääkärissä käynnistä. Oikeassahan Jarmo oli, sitä vain oli kovin vaikea myöntää. Kisa oli ohi.

Seuraavan tunnin aikana purin hillitysti kiukkuani, nieleskelin pettymystäni, ajelin yhdellä kädellä hetken pudotusajoa, mietiskelin menetettyä treeniviikkoa, mietiskelin tulevia menetettäviä treenejä, koitin olla mainitsematta huollolle kuinka paljon olkapäähän sattui ja keräilin varusteitani kasaan. Urheilullisesti kisan taso oli huono, itse olin myös huono, mutta oman kisani panoksena oli hyvä sijoitus jota joukkueeni Belgiassa toivoi. Samaa myös toivoi seurajoukkueeni kotimaassa. Kisa nyt vaan oli omalta osaltani ohi.

Tämä tästä SM-Omniumista. Seuraaviin aiheisiin. Ensimmäisellä lääkärikäynnillä selvisi, että luita ei ole poikki. Hiusmurtumia ei vielä voitu poissulkea. Olkapäässä on lihasrevähdyksiä ja lieviä nivelvaurioita. Vatsassa on (todennäköisesti) lihas, toivottavasti vain, venähtänyt. Alustavan arvion mukaan toipumisaika on 2-4 viikkoa. Huomenna uudestaan lääkäriin käymään. Selviää toivottavasti enemmän vammojen laadusta.

Kypärä teki tehtävänsä. Onneksi Mavicin kypärät suojaavat myös niskanseutua varsin mukavasti. Mavicit eivät ole kaikista keveimpiä kypäriä, mutta mukavuus ja suojaavuus ovat loistavaa luokkaa. Pyörä näyttää ottaneen vahinkoa. Felt / Huntteri ovat kuitenkin olleet luotettavia yhteistyökumppaneita, joten eiköhän tästä syksyn karkeloihin saada alle uutta fillaria.

Kansallisiin ratakilpailuihin sen verran palatakseni vielä niin on kyllä myönnettävä, että ajaminen on kansallisissa kisoissa todella hankalaa. Ehkä se johtuu omasta huonoudestani kansallisissa kisoissa, mutta viimeisen vuoden kuluessa on tullut kisoissa sellainen tunne, että kovin moni kuski koittaa seurata ennakkoon, mukamas, kovempia kuskeja. Taktiikkahan se on sekin, mutta ei siinä kyllä kukaan kehity. Itseäni tämä toki turhauttaa, koska en ole riittävän kovakuntoinen tälläiseen ajamiseen.

Edelliseen liittyen mieleeni tulee hieno viikonpätkä tämän vuoden tammikuulta, kun olin Liettuassa ajelemassa Rietumi Delfin- ammattilaisjoukkueen kanssa ratakisoja. Tärkeintä ei ollut näiden kuskien kanssa päästä parhaimpien kuskien peesissä sijoille, vaan voittaa kisa. Varsin loogista kun radalla on samanaikaisesti 18 kilpaurheilijaa. Kisoja kun ajetaan kovempaa vauhtia on kolarit myös harvemmassa.

Tämä tästä. Kolari on kolaroitu ja nyt keskitytään treenien suhteen Liegen etappikisaan heinäkuun puolessa välissä. SM aika-ajo ja maantieajo taitavat tänä vuonna jäädä, ikävien arvioiden mukaan, haaveeksi. Mikäli pystyn niin starttaan toki SM-maantielle ja autan joukkuettani kaikin tavoin, mutta kauden pääkisat ovat heinä-lokakuu akselilla, joten sinne on siirreltävä katsetta seuraavaksi.

Iso kiitos tästä, varsin surkesti menneestä viikonlopusta, Reiskalle ja Jarmolle. Molempien apua tarvittiin ennen kisaa, kisan aikana, maassa maatessa ja verta vuotaessani lämmittelyalueella. Huolto on monasti se osa-alue, joka jää kiittämättä. Toki voitonhetkellä kiitellään kaikkia, ketkä nyt paikalle sattuvat, mutta huolto elää myös tappionhetket urheilijoiden kanssa. Siksi huoltojoukkoja on syytä muistaa kiittää aina kun kiittämisen paikka on. Hyvät huoltajat eivät kasva puissa.

-M