sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Turun kisat






Kävi huono tuuri tällä kertaa Turussa. Onneksi kotimatka ei ollut pitkä.

Päätimme seuran kanssa, että tällä kertaa Turun kisoissa, lauantain Simo Klimscheffskij'n muistoajo ja sunnuntain TS-kortteliajo, ajan vain sunnuntaina tavoitteena ajaa mahdollisimman tuoreella jalalla mahdollisimman hyvä tulos.

Ajatus oli sinänsä hyvä, koska kilometrejä ei tähän vuoteen ole vielä tullut mahdottoman paljon, joten kahden peräkkäisen kisan ajaminen olisi saattanut olla liian kova rasti. Myös harjoittelu on painottunut enemmän tasaisten maastojen ajelemiseen ja Toijaistenmäen ajaminen 19x olisi saattanut jo itsessään olla melko kovan työn takana.

Tällä kertaa kävi kuitenkin huono tuuri TS-kortteliajon suhteen. Ajellessani kohti starttia napsahti oikean puolen vaihdevaijeri poikki kahvan sisälle. Vaijerilla oli ikää 10kk, joten mitenkään tuhottoman vanha yksilö ei ollut kyseessä, mutta tarvinnee jatkossa vaihtaa vaijerit useammin. Elämä opettaa.

Sinänsä tylsä tapa päättää perusharjoittelujakso siihen, että ei pääse kisaa edes aloittamaan. Toisaalta eipähän joudu pitämään huomenna lepopäivää vaan pääsee aloittamaan rataharjoittelujakson välittömästi huomisesta. Tietysti tylsyyttä lisäsi se, että keskeyttäminen tapahtui kotikisassa, jonka ajaminen on vuodesta toiseen varsin hauskaa. Mutta sellaista se joskus on.

Eniten ehkä kuitenkin ärsytti kuunnella niiden, seuramme entisten ajajien ja aktiivien, kyselyjä siitä, että missä varapyöräni on. Eikä ollut yksi tai kaksi ihmistä, jotka varapyöräni sijaintia kyseli...Saan pyöräyhteistyökumppaniltani käyttöön vuodessa kolme pyörää, joten varapyörän pyytäminen tuohon päälle olisi melko kohtuutonta. Yhtä kohtuutonta olisi seuralta vaatia varapyörää kilpailuihin, koska pienellä porukalla on jo nyt kädet täynnä töitä kisojen suhteen. Ja jos mulla olisi varapyörä niin ehkä mulla olisi myös radalle vaikkapa kisakiekot - niille olisi sentään useammin käyttöä kuin varapyörälle.

Päiväni onneksi pelasti naiskatsoja, joka kertoi olleensa Lontoossa MM-kisoissa paikalla. SE-ajon jälkeen katsomossa oli Suomen lippu ja lähtiessäni radalta katsomosta huudettiin onnittelut. Tänään TS-kortteleissa tapasin lyhyesti paikalla olleet suomalaiskannattajat. Aivan mahtavaa. Aina välillä tätä pohtinut, mutta nyt tiemme kohtasivat! Kiitos Teille!!

Kohti uusia pettymyksiä. Radalla ja maantiellä.

Vaijeri poikki!

-M


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kilpailu: Lattomeriajo

Peruskuntoharjoittelua on takana jo kolme viikkoa ja vähitellen alkaa harjoitukset muuttumaan enemmän rataominaisuuksia painottaviksi. Saliharjoittelu jatkuu mukana vielä kolme viikkoa, mutta vähitellen pitää alkaa nostamaan tehoja ja kierroksia sekä lyhentämään vetoja. Harjoitukset ovat sinänsä sujuneet mukavasti ja takana on jo 24 päivää harjoittelua ilman lepopäiviä. Tietysti osa päivistä on helpompia, kuten maanantait jolloin ohjelmassa on vain voimaharjoitus salilla. Toisaalta lähes joka toinen päivä ohjelmassa on kaksi harjoitusta, joten...

Lattomeriajot sopi tänä vuonna harjoitusohjelmaan mitä mainioimmin. Treenit ovat olleet kuluneen kolmeviikkoisen aikana pisimmillään vajaata kolmea tuntia ja kaikki tehoharjoitteet tasavauhtisia, joten pidempi matka, vaihtuvilla tehoilla, oli mitä parhain treeniviikon päätteeksi. Ennen kilpailua olin aavistuksen huolissani jaksamisesta maaliin asti, mutta toisaalta helppo reitti tuulettomassa säässä antoi paljon anteeksi vaikka maantietuntuma ei kovin kummoinen olekaan.

Kilpailun ensimmäisen puolituntia päätin ottaa melko rauhassa ja katsella samalla millaista reittiä Lattomerellä on tarjolla tätä nykyä. Kilpailussa nyt ei sinänsä tapahtunut kummempia. Iskin pääjoukosta irti jokusen kerran, mutta jalat eivät oikein tahtoneet iskujen jälkeen enää innostua ajamaan pidemmälle. Toisaalta "turhilla" iskuillani oli oman ajamiseni kannalta merkitystä ja toivottavasti iskut maksavat takaisin myöhemmin kevään kuluessa. Jossain kohtaa kilpailua vedettiin myös irtiottoa kiinni, vaikka se nyt ei välttämättä yhden miehen joukkueelle olisi kuulunutkaan, mutta kun kisoihin oli tultu ja jalkoja piti tyhjentää niin samapa se, että miten tuon tekee.

Noin 40 kilometriä ennen maalia iskeydyin mukaan irtiottoon, joka vaikutti vahvalta. Kun nelikkomme kasvoi seitsemään ajajaan olikin melko selvää, että ajaisimme kärjessä taivaltaneet kolme kuskia kiinni. Irtiottoa oli sinänsä kiva ajella, vaikkakin jouduin jättämään vetovuoroja aika-ajoin välistä, koska matkanteko alkoi painamaan. Toisaalta myös juomat alkoivat loppumaan, joten meno alkoi hyytymään senkin puolesta.

Kymmenkunta kilometriä ennen maalia Tiaisen Sami, TWD:sta iski irti ja pyörittelin perään. Ajelimme Samin kanssa vuorovedolla kohti maalia, joka sijaistsi noin 500 metrisen pienen mäen päällä. Eipä vuorovetomme koville joutunut, koska takaata tulijoilla ei vetohaluja meidän kiinni ajamiseen pahemmin ollut. Loppukiri oli lähinnä muodollisuus, koska matka oli tehnyt itselleni sen verran pahasti tehtävänsä, yhdistettynä pieneen mäkeen, jonka päällä maali oli, että kirini ei pahemmin kiriä muistuttanut. Sami ajeli ansaittuun voittoon ja itse ylitin maalilinjan toisena. Taisimme vuonna 2012 tulla samassa järjestyksessä Lattomerellä maaliin - toki vanhalla reitillä.

Kisaaminen oli yllättävän hauskaa. Tietysti ajaminen ilman kummempia paineita kisasta,tai tuloksesta, on melkoisen helppoa, mutta positiivisesti pitää olla yllättynyt kuinka mukavasti päivä taittui. Tietysti loppupuolella painoi pahasti, mutta toisaalta se ei ollut yllätys, koska lenkit eivät vain ole olleet sen mittaisia, että elimistö toimisi maantiekilpailuissa. Mäet ovat haastavia, koska niitä ei tule treeneissä ajettua oikeastaan koskaan. Pyörittämällä jaksaa lyhyen pätkän ajella, mutta useamman kerran toistettuna tilanne on sama kuin vaikkapa viime vuoden maantie SM-kilpailuissa - voima loppuu kesken. Kisan keskitehot olivat, ilman nollatehoja (=rullailu) kivasti yli 4W/kg, joka on tässä kohtaa kautta ihan hyvä lukema. (Alan julkaisemaan treenien ja kisojen tehotiedot jahka saan radalle tehomittarin pyörään!)

Treenit jatkuivat tänään salitreenillä, joka sujui aivan suunnitellun mukaisesti. Maantiekilpailu ei siis aiheuttanut sen pahempaa jäykkyyttä tai lihaskipua, joka on tietysti merkki myös siitä, että peruskuntotasot ovat suht kohdillaan. Hiukan tuli olo, että voisi ajaa enemmänkin kilpailuja maantiellä tänä vuonna sittenkin. Valitsisi ajoja, jotka sopisivat ratakalenteriin ja joihin pystyisi jotenkin valmistautumaan parilla pidemmällä harjoituksella. Pitää tutkia ja miettiä.

Harvoin on kirjoittaminen ollut näin vaikeaa ja tökkivää. Ettei vain olisi selkä jumissa, kun tekstikin kovin epäselvää lukea...

Ketju poikki,
-M

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Arvokisarajojamme

Viikolla näytti SPU:n sivuille päivittyneen, ainakin hetkeksi, uudet arvokilpailurajat ratapyöräilyyn (EM, MC, MM). Ratapyöräilyhän on siitä helppoa, että suorituksia voidaan mitata kellolla; kierros, kilometri, neljä kilometriä. Ja sitten vain verrataan kanssa kilpailijoihin ja nähdään missä mennään.

Olen itse ehdottomasti arvokilpailurajojen kannalla. Rajoilla varmistetaan sitä, että kun urheilijat lähtevät edustamaan Suomea on heillä edes pienet perusedellytykset kohdillaan, jotta kilpailussa pysytään starttia pidempään mukana. Aikanaan, 5-6 vuotta sitten, hämmästelin itsekseni ratarajojemme tiukkuutta, mutta muistin saamani saatesanat silloiselta ratapyöräilyjaoston puheenjohtajalta: "rajojen on tarkoitus toimia kannustimena harjoittelulle ei latistaa kenenkään tekemistä".


Pahoittelen huonoa kuvaa, mutta yllä olevassa kuvassa on arvokilpailurajoja. Omalta kohdaltani merkittävimpiä rajoja ovat tietysti kilometrin ja neljän kilometrin rajat. Tästä johtuen en myöskään ota kantaa muihin kuin näihin rajoihin.

1km arvokisaraja oli asetettu 1.06.40. Suomalaisista tuon alle on historian saatossa ajanut itseni lisäksi Mika Hämäläinen, Risto Aaltio ja Jyrki Tujunen.
4km arvokisaraja oli asetettu 4.37.00. Suomalaisista tuon alle on ajanut Jukka Heinikainen ja Matti Pajari (Jyrki Tujunen 4.37.5!).

Kansainvälisesti tarkasteltuna molemmat aikarajat ovat heppoisia. Noilla ajoilla ei saada aikaiseksi muuta kuin viimeisiä sijoja arvokilpailuissa. Toisaalta kun katsoo kansallista tasoamme pitkältä aikajänteeltä ei Suomesta paljon parempaan pystytä. Yksittäiset ajajat ovat ajaneet rajojen alle. Taustalla ei ole massaa, josta olisi välttämättä uusia rajojen alittajia tulossa.

Rajojen alittaminen vaatii tietysti satsauksia. Pitää harjoitella, suhteellisen spesifisti, tiettyä matkaa. Suomen vallitsevat harjoitusolosuhteet huomioiden pitää leireillä myös radalla. Tehdä lähtöjä starttiportista. Saada harjoituksissa kierrosaikatietoja, jotta vauhtiharjoittelu olisi mahdollista. Hyvät välineetkin olisi kiva olla. Ja syödäkin pitäisi.

Itse olen onnistunut satsauksissa. Käyn radalla harjoittelemassa (tosin liian vähän), hyvät välineetkin saan hyviltä yhteistyökumppaneilta ja peiliä kun katsoo niin ruokakin on maistunut. Lähtöjä en ole päässyt tekemään koskaan portista ja kierrosaikatietoja ei treeneissä ole saatavilla, koska matkaan yksin. Toisaalta SPU:n tuki tekemiseen on myös 0€ , joten siinä mielessä ei auta valittaa. On olemassa aikaraja, jonka alle ajamalla olet "kehnoa tasoa" Euroopassa/maailmalla, mutta pääset edustamaan kilpailuihin, joka edesauttaa tietysti yhteistyökumppaneiden hankinnassa, seuralta tukien saannissa jne...Arvokilpailuja SPU myös tukee. Esim MM-Lontooseen sain 500€ ( =) ) matkabudjetin, joka kasvoi toisella 500€, kun Sara Ferrara ei saapunut Meksikosta ajamaan.

Liitto panostaa siis pienesti, koska rahat on tiukassa. Urheilijat menevät siis omilla rahoillaan, valmistautuvat omillaan ja tulokset tietysti on, kuten nähtävissä, sen mukaisia.

No sitten. Sitten päästään asiaan, joka tässä on vähän herättänyt huolta. Tuo aikaisempi aikarajataulukko, jonka rajat monella matkalla olivat suomalaisille kovin mahdottomia, oli vanha taulukko. Uusi aikarajataulukko löytyy tästä:


Omalla kohdallani merkittävimpiä on 1km raja, joka on 1.03.00 ja 4km raja, joka on 4.28.5.

4km raja on neljä sekuntia alle Jukka Heinikaisen SE:n alle. 1km raja on 1,6" alle Lontoossa ajamani SE:n. Toisin sanoen, jos mielin ajaa 6kk kuluttua EM-kilpailuissa pitäisi tässä nypätä melkoisen pian omasta ajastani vielä 1,6 sekuntia pois, jotta voisin päästä arvokilpailuihin.

Puretaan tätä nyt vaikka sitä kautta, että kukaanhan ei ole tutustunut UCI:n kilpailukalenteriin, kun rajoja tehty. Esimerkiksi 4km kilpailuja ei näillä näkymin Euroopassa ajeta sisällä tämän vuoden aikana kuin yksi tai kaksi. Niistäkin toinen on EM-kilpailujen jälkeen. Kilometrejä ajetaan sisällä useampi. Huhtikuussa Ateenassa (ensi viikolla) , toukokuussa Minskissa, kesäkuun alussa Portugalissa, heinäkuun alussa Puolassa ja joulukuussa Portugalissa. Omniumejakin on tänä vuonna Euroopassa sisällä kovin vähän tarjolla. Tällä hetkellä Ateenassa (ensi viikolla), Liettuassa ja Portugalissa, samana viikonloppuna, on ainoat sisäomniumit ennen EM-kilpailuja. Määrä lienee kasvavan vielä, mutta sanoma on siis se, että näyttöpaikkoja on vähän. Ja ne näyttöpaikat osuvat vielä heti kauden alkuun.

Toisaalta se on urheilijan tehtävä valita kisat ja antaa näytöt. Niin sen pitääkin mennä. Monilla mailla on sama systeemi, että pitää antaa näyttöjä, jotta voi päästä maajoukkueeseen. Ja kun ollaan maajoukkueessa on syytäkin vaatia tuloksia. SPU:n tulosvaatimus on, että MM-kisoissa pitää sijoittua puolivälin paremmalle puolelle ja EM-kisoissa ensimmäiseen kolmannekseen. Radalla vedettiin vielä aikarajat sellaisiksi, että pohjimmaisia sijoja ei enää ajeta!

Rajat on vedetty ja urheilijoilta vaaditaan. En kuulu maajoukkueeseen ja sitä myöden en saa tietoja asioista ensimmäisten joukossa, mutta hiukan odottelen, että mitä SPU tekee sen puolesta, että urheilijat noihin aikarajoihin pääsevät. Esimerkiksi radalla 1.03/ 1km on sellainen aika, että sen ajaminen vaatii muutakin kuin satunnaisia käyntejä 190m radalla, rullilla ajamista ja yksin matkailua. Tuleeko siis nyt SPU tekemään jotain tukeakseen urheilijoita edes pääsemään noihin arvokilpailurajoihin. Vai onko kyse enemmän siitä, että saadaan SPU:n Tokio2020 -strategian mukaisesti "yli-ikäiset" urheilijat ulos toiminnasta ( =) ).

Ratapyöräily vaatii, ainakin heikoilla urheilijoilla, kovaa keskittymistä pelkkään rata-ajamiseen. Tästä hyvänä osoituksena vaikkapa se, että moni maa valitsee arvokilpailuedustajansa radalle jo 3-4kk ennen itse kilpailuja. Ryhmässä voi toki olla 1-2 pois pudotettavaa kuskia, mutta tuo on se aikajänne, jota isot maat käyttävät kilpailuihin valmistautumiseen. Eli kyse on aika spesifistä valmistautumisesta.

No, nyt on aikarajat. Voin ihan rehellisesti sanoa, että en usko ajavani kuuden viikon kuluttua uutta Suomen ennätystä, joka on 1,6" nopeampi kuin kuukausi sitten ajettu. En usko ajavani 1.03 alle myöskään 12 viikon kuluttua Puolassa. Itseasissa ylioptimistinen tavoitteeni oli ajaa syksyllä, joko EM-kilpailuissa tai joulukuussa Portugalissa, 1.03.50-75 luokkaa oleva aika. Ja seuraavissa MM-kilpailuissa, jos sinne maapaikan Suomi saa, 1.03 tasoon.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kausi saattaa jäädä kovin tyhjäksi. Koska en omaa realistista mahdollisuutta päästä arvokilpailuihin en saa myöskään seuran arvokilpailuihin valmistautumiseen tarkoitettua tukea. Se tarkoittaa sitä, että en pääse leireilemään ja en voi kiertää myöskään kilpailuja osana valmistautumista kohti arvokilpailuja.

Nyt pitää nopeasti miettiä, että miten tästä jatkaa. Arvokisat eivät saa olla itsestään selvyys, vaan niiden pitää olla tavoite, ehkä jopa päätavoite, urheilijan kaudessa. Sen verran monta vuotta tässä kituuttanut tätä touhua, josta myös lähipiiri kärsii, että mielekkyys on kyllä koetuksella. Tietysti tavoitteenani on ajaa tuon 1.03 alle. Sen päätin jo Lontoossa, mutta tuollaisen tuloksen repiminen kylmässä hallissa aamulla yhdeksan aikaan ajetussa GP-kilpailussa ei ole niin helppoa, kuin se kuulostaa.

Eipä siinä kummempia, kuin täytyy asettaa tavoiteaika 1.03.00 /1km kunnes toisin päätän. Vaatteita niskaan, takamus ylös sohvalta ja polkemaan kohti salia ja ajotreeniä. Pitää varmaan salilla vain lisätä rautaa tankoon ja tehdä iltapäivällä treenissä yksi toisto enemmän maantiellä!

Kohti kuudenkymmenenkolmen sekunnin kilometriä,

-M

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Viikko takana - kolme edessä

Ensimmäinen harjoitusviikko on kunnialla hoidettu. Melko maltilla pitää mennä, jotta on mahdollista viikkojen kuluessa luoda myös progressiivisuutta harjoituskuormaan.

Tuleva harjoitusviikko on kutakuinkin samanlainen kuin edeltäjänsä. Välillä aina kysellään harjoittelusta ja harjoitusmääristä radalla, joten tässä nyt pieni avaava osuus omistani:

Ma: Sali, voima
Ti: 6x5km G2, aika-ajopyörällä, 70-80rpm
Ke: AP: Sali, voima & teho IP: 1,5h pyörällä, jossa 1h G1
To: 6x5km G2, aika-ajopyörällä, +110rpm
Pe: AP: Sali, teho IP: 5x300m kirit pienillä välityksillä (alamäki / myötätuuli)
La: ~3h pyörällä, jossa 2h G1 pienillä välityksillä
Su: 3h pyörällä vapaata G1-ajoa + 5x3km G2

(Kirjainlyhenteisiin G1 ja G2 löytyy täsmennystä Googlen avulla. Hakukieleksi saksa niin löytyy vielä helpommin.)

Kokonaisuudessaan treeniviikko on noin 16,5-18 tuntia, jos salilla ajatellaan kuluvaksi 1,5h verryttelyn, päiväohjelman ja venyttelyiden kanssa. Määrät ovat siis pieniä vielä, mutta nyt on hyvä muistaa, että kyseessä on vasta kauden toinen viikko. Kolmannella viikolla suurin lisäys ohjelmassa on yhden lisäharjoituksen tekeminen viikon aikana.


Neljän viikon perusharjoittelujakson jälkeen aloitan kuuden viikon ratablokin, jossa tarkoituksena ajaa myös kaksi kilpailua. Kesäkuu on sekoitus maantie- ja rataharjoituksia riippuen pitkälti kilpailutuloksista toukokuun lopussa.

Ensimmäisiä harjoitusleirejä olen laskeskellut varovasti elokuulle mikäli heinäkuussa pääsee Suomessa ajamaan ratatreeniä hyvin ulkosalla.

Vähitellen alkaa siis ajatukset kaudesta realisoitua paperille. Kilpailukalenteria ei voi vielä kovinkaan pitkälle suunnitella johtuen oikeastaan sen vajaudesta. Runko on kuitenkin selvä ja kausi rakentuu lokakuun puolivälin EM-kilpailuihin.

Ketju poikki,
-M