tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kilpailu: IC Beveren

Ei jäänyt kisatauko kovin pitkäksi Ictegemin lauantaisen Interclub-kisan jälkeen. Sunnuntaina tuli ilmoitus, että heti seuraavalle päivälle, maanantaille, pääsisi ajamaan seuraavaa IC-kilpailua. Beverenissa, Antwerpenin kupeessa, ajetulla kilpailulla olisi mittaa 160km, jossa ajettaisiin yksi 75km kierros ja 7x11km kaupunkikierrokset.

Lämpötila oli kisan alla maltillisempi mitä viikonloppuna. Vajaa 25 astetta tuntui kuitenkin lämpimältä, vaikka tuuli reippaasti puhaltelikin. Kilpailussa taisi olla noin 175 lähtijää, joten ihan hyvän kokoinen startti oli kyseessä. Oma tavoite päivälle oli selkeä. Maalin pitäisi päästä. Kilpailusta muodostuikin hyvävauhtinen ja loppukeskinopeuskin jäi juuri 45kmh päälle. Ja vaikka kyseessä oli siis myös ison kierroksen sisältävä lenkki oli ajaminen silti jatkuvaa kääntymistä vasemmalle tai oikealle. Kaupunkikierros oli kuten mikä tahansa kermisreitti, jossa reilun kymmenen kilometrin kierrokseen mahtui kurvia, nupukiveä, kanttareita ja tietysti pellonlaitaa.

Kisasta nyt ei sinänsä suurempia kerrottavia jäänyt. Pääjoukossa koko päivä siten, että energiaa kuluisi mahdollisimman vähän. Ainoaa pientä murhetta aiheutti huotajiemme seisominen kaupunkikierroksen vauhdikkaimmassa kohdassa antamassa pulloja. Pudotin maahan luvattoman monta pulloa, koska vauhtien ollessa 55-60kmh ei pullon nappaaminen matkaan ole niin yksiselitteistä. Tosin kovin monella kertaa myös pulloja sai kurottaa melkoisen korkealta, ja ei tainnut pulloa pitävä käsikään aina pysyä paikallaan, joten otan syyt niskoilleni vain puolesta pudonneita pulloja.

160km kisa painaa kyllä tänään jaloissa. Vaikka reitti ei ollut erityisen vaativa näkyy kuitenkin maantiekisojen puute aavistuksen ajamisessa. Tästä on hyvä jatkaa lepopäivän jälkeen kohti seuraavia skaboja.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: