perjantai 28. elokuuta 2015

GP Dudenhofen ennakointia

Ei ole tavaroita näkynyt. Minne lie kadonneet. Eilen olin pitkään matkatavarajäljityksen kanssa puhelimessa, josta ison osan kuuntelin odotusmusiikkia, ja lopputulema oli, että hei soittavat kun tavarat löytyvät. Aika nihkeetä.

Eilen pääsin vähän ajamaan rullilla, kun sain lainakengät ja housut käyttöön. Eipä siitä saanut muuta kuin polvet kipeäksi, koska kengät eivät ole omat, ja vaikka kuinka klossia sääteli, niin jalka pääsee liikkumaan liikaa kengässä. Eikä se nyt muutenkaan kovin ideaalia ole ajaa numeroa isommilla kengillä. Lenkkeillä voisi, mutta kisaaminen ei oikein tunnu hauskalta ajatukselta.

Kisat ovat hyvät, kuten GP:t aina tuppaa olemaan. Viivalla mm Leif Lampater, Roger Kluge, Mark Cavendish, Jon Dibben, Oliver Beer, Kenny De Ketele...Nuo nyt ehkä kaikista kovimmista kuskeista. Yhtään heikkoa kuskia (paitsi se suomalainen) ei viivalla ole. Tässä tulee myös se ongelma noiden lainavarusteiden kanssa. Jotta pystyisin mitenkään haastamaan, tai edes roikkumaan mukana, kisassa tarvitsee itse onnistua hyvin. Ajaa paremmin kuin yleensä - omia ennätysvauhteja. Ja se ei vain onnistu lainavermeissä, etenkin kun päässä pieni ärsytys siitä, että kamat eivät kolmessa vuorokaudessakaan ole vielä löytyneet.

Katsotaan mitä päivät tuovat tulleessaan. Tällä hetkellä ulkonakin sataa reippaasti, joten kisojen alku saattaa viivästyä hiukan. Jos vaikka varusteet tulisivat vielä pelipaikoille.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: