perjantai 11. syyskuuta 2015

GP Roubaix edessä

Jonkun tunnin kuluttua olisi edessä matka velolle ja kauden viides GP-kisa. Omniumia tiedossa kovassa seurassa, joten saanee taas sykkiä melkoisesti.

Roubaixissa on mukana kuskeja, joilla on isot panokset onnistumisen suhteen. UCI:n World Cup-ranking sulkeutuu näiden kisojen jälkeen ja vain 24 maata saa paikan tulevan talven kolmeen kisaan. Kovia maita jäämässä tällä hetkellä ulkopuolelle, kun kuulemma Saksa, Irlanti, Ukraina ja Argentiina ovat muun muassa vaarassa jäädä ilman maailman cup-paikkaa. Oma potkuni ei riittänyt talven aikana nostamaan tasoa niin paljon, että maapaikasta olisi ollut realistista edes puhua tavoitteena.

Nyt kuitenkin kovat kisat tiedossa ja tärkeintä olisi saada onnistumisia. Hyvä nelonen, hyvä kilsa, hyvä lentävä ja vähintään yhdessä ryhmälähdössä jotain onnistumista voisi nostaa fiilistä kummasti. Rata ei ole helpoin ajettava itselleni, ainakaan 4km ajossa, mutta silti tiettyyn perustasoon pitäisi pystyä nyt palaamaan jo.

Kisojen aikana voi seurata twitterin puolella lajien etenemistä.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: