tiistai 22. joulukuuta 2015

Treeni sujuu

Kuten viime kerralla kirjoittelin on harjoittelun painopiste ja tavoite asetettu ratapyöräilyn MM-kilpailujen 1km aika-ajoon. Paikkaahan Suomella ei vielä tuonne ole, mutta treenataan nyt kummiskin, että ei aika käy tylsäksi...

Treeniä on painettu koneeseen nyt seitsemän viikkoa. Ohjelmoitua harjoittelua tuosta ajasta on ollut viisi viikkoa. Harjoittelu on koostunut perusajotreeneistä pyörällä ja voimaharjoittelusta salilla. Molemmat osa-alueet kehittyivät lähtötasoistaan hyvin ja etenkin pyörätreeni kulki siten, että taisi osua tämän vuoden paras maantiekunto tuohon joulukuun puoleen väliin.

Paljon on helpottanut, että yli vuoden vaivannut sairastelujen kierre on saatu katkeamaan. Treenimääriä on helppo kasvattaa, kun palautuu paremmin ja ei menetä turhaa aikaa sairaana. Perusharjoittelujaksolla myös pudoteltiin painoa aika reippaasti ja tällä hetkellä ollaan reilut pari kiloa lokakuun EM-kisojen painon alla. Vielä pitäisi kilo hävittää rasvaa pois, jotta oltaisiin tavoitteessa.

Eilen alkoi ensimmäinen yhdestätoista erikoisharjoitteluviikosta. Treenien painopiste on aikalailla voiman ja anaerobisen ajamisen puolella. Salilla käydään usein, mutta tehdään vähän. Pyörätreenitkin ovat lyhyitä, treenien sisällä vedotkin ovat lyhyitä, mutta ne pitäisi tehdä aina kovaa. Kerran viikkoon pääsee onneksi ajamaan ulos perusajotreeniäkin, jotta ei mene viikko täysin sisätiloissa.

Joulua ei tänä vuonna osu kohdalleni. Aikaa on vähän valmistautua ja kun en ole erityisen hyvä on se vähäkin aika käytettävä hyödyksi. Toki saa olla melko kiireinen joulu, jos ei ehdi muutamaan tuntia päivästä treeneihin käyttämään. Toisaalta monessa lajissa joulu on myös hetki rentoutua, joka on myös hyvä tapa viettää joulua.

Solmin myös jokunen tovi sitten sopimuksen Gaerne -ajokenkien maahantuojan TomSport Agencyn kanssa. Paljon hienoja tuotteita tulee Suomen markkinoille heidän kauttaan. Kannattaa tutustusta: https://www.facebook.com/TomSportAgency/

Tammikuu onkin täynnä leireilyä radalla, joten toivottavasti sieltä saisin aikaiseksi kirjoitella myös treeneistä kertovia tekstejä.

Hyvää Joulua,

-M

Ei kommentteja: