keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kilpailu 26.3

Kilpailukauden avaus on suoritettu. Ei voi sanoa, että onnellisesti tai onnettomasti. Lähinnä ajeltu läpi. Kuten pitikin.

Velon ollessa kiinni tänään oli ohjelmassa ajaa kaksi tuntia kilpaa. Brüggen vierestä löytyi tälle päivälle vajaan 120km kermesse ajettavaksi. Viime kesänä tuli käytyä tuossa kulmilla, jossa sijaitsee Assebroekin ulkorata, joten periaattessa paikan piti löytyä helpolla. Käytäntö ja periaate ei aina, etenkään Belgiassa autoillessa, kohtaa tosiaan. Se siitä.

Kilpailupaikalle saavuin sopivan myöhään, että ehdin kisatoimistossa aktivoida tämän vuoden lisenssini ja maksaa osallistumiseni. Kisa muuten maksoi 11€, joka on kohtuuttoman paljon perus-kermiksestä. Pitkin hampain maksoin.

Ilman kummempia verroja viivalle, jossa oli myös Mannisen Matti Team Bliz-Merida joukkueineen. Oli mukava vaihtaa kuulumisia lähtöä odotellessa hallitsevan U23 Suomen mestarin kanssa.

Kilpailu sen sijaan ei tarjonnut mitään ihmeellisyyksiä. Reitti oli todella helppo, tuulta ei ollut kovinkaan paljoa, joten kisasta oli jo ensimmäisen kierroksen perusteella odotettavissa reipas- ja tasavauhtinen päivä. Tämä sopi omaan treenisuunnitelmaani mitä mainioimmin.

Alkupuolella kisaa kävin pari kertaa kärjessä kääntymässä, sätkin johonkin irtiottoyritelmään mukaan, kunnens siirryin lymyilemään porukan sisälle. Oli tärkeämpää saada kisakilometrejä jalkoihin kuin koittaa epätoivoisesti iskeä irti. Kyllä sen aika nopeasti huomasi, että tänään oli ensimmäistä kertaa iso eturatas käytössä tänä vuonna. Lajinomainen voima puuttui ajamisesta.

Kisa eteni sen verran vauhdikkaasti, että kun kaksi tuntiani tuli täyteen matkaa maaliin oli enää runsas 15km. Ei ollut syytä jättää leikkiä kesken, vaan ajelin porukan jatkona maaliviivan yli. Kylmä keli ei houkuttanut kovinkaan kummoisiin loppuverroihin, joka tarkoittaa huomenna aamulenkkiä ennen ratatreeniä.

Oma kilpailukauden avaus sujui juuri kuten sen pitikin sujua. Ilman kummempaa sähellystä, ajaen startin läpi ja jatkaen matkaa huomenissa. Seuraavassa kilpailussa toki tarvii yrittää muutaman kerran useammin päästä kärkiporukoihin mukaan, mutta sen kummempaa kiirettä ei vielä tarvitse tässä kohtaa kautta pitää. Ja toisaalta seuraavassa kisassa tuskin tulee olemaan yhtä helppo reitti kuin tänään, joten sekin hoitaa kivasti progressiivistä etenemistä kunnon kehittämisen suhteen.

Mannisen Mattia pakko vielä kehua loppuuun. Yleisesti en innostu turhan takia ketään kehumaan, mutta Matti on erittäin vahvan oloinen, tai sanotaanpas näin, että Matti on entistä vahmemman oloinen kuski kun miehen menoa katseli. On hienoa, että Matti sai paikan täksi vuodeksi uudesta ruotsalaisjoukkueesta. Turhan vähälle huomiolle jäänyt monesti mies, vaikka kiertänyt jo useamman kauden kilpailuja Keski-Euroopassa, kokoajan paranevalla menestyksellä. Toisaalta antaa muiden pitää itsestään ääntä ja ajelee menemään niin hyvä tulee.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: