perjantai 16. lokakuuta 2015

EM välipäivä

EM-kilpailut alkoivat osaltani torstai-illalla 15km scratchilla. Paljon kilpailusta ei jäänyt kerrottavaa, mutta kerrotaan edes se mitä jäi.

Tavoitteeksi kilpailussa asetettiin 12.sija. Maalinpääsy ei ole itsessään tulostavoite, vaan enemmänkin heikon urheilijan pyrkimys ylittää itsensä. No, maaliin ei heikko urheilija päässyt, joten tavoite ei myöskään täyttynyt.

Kilpailu alkoi heti paukusta. Näin kuinka tanskalainen kuski iski välittömästi ensimmäisen kierroksen alussa ja ryntäsin perään. Jouduin kiihdyttämään aavistuksen liikaa, joka maksoi vähän turhan paljon bensaa. Hetken etenimme tanskalaisen kanssa kahdestaan, jonka jälkeen joukkoon liittyi kolmanneksi venäläiskuski. Tässä kohtaa tilanne näytti hetken hyvältä, kunnes pian joukkoomme liittyi valkovenäläiskuski, joka samalla takasi, että ryhmän koko oli liian suuri.

Ikävä kyllä pääjoukon vauhti oli melkoisen kova, joten parin kierroksen mukana roikkumisen jälkeen oli kohtalona taipua vauhdista ja pudota porukoista. EM-kisojen linja oli se, että kun olet pudonnut pääjoukosta kierroksen olet ulkona kisasta. Näin myös kävi omalla kohdallani kun matkaa oli taivallettu 20/60 kierrosta.

Yritys oli hyvä, toteutus huono ja lopputulos todella huono. Toisaalta kisan keskinopeus oli lopuksi ollut reilut 54kmh, joten vaikka olisin loppukierroksille selvinnyt tuskin olisin tuosta jämäsijoja kummempia aikaiseksi saanut.

Kisat jatkuu huomenna 4km ja 1km ajoilla. Tuomitaan kokonaisuus sitten näiden jälkeen!

Treneeissä ajo on sujunut hyvin, joten toivotaan, että myös kilpailussa tulisi onnistuminen. Aikatavoitteet ovat 4km ajaa alle 4.40 ja kilometrillä alle 1.06. Henkilökohtaiset ennätykset ovat tällä hetkellä 4.42 ja 1.06.4. Noilla ajoilla ei saa aikaiseksi muuta kuin viimeisiä sijoja, mutta voiko muuta tavoitetta arvokisoissa olla kuin ajaa omia ennätyksiä?

Twitterista löytyy huomenna tuloksia kisoista. Blogista aikanaan.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: