maanantai 26. joulukuuta 2016

Treeniä treeniä...

Olisikohan noin kymmenes kerta kun otsikko on yllä olevan kaltainen. Toisaalta, kun tämä hetki vuotta on vähän sellainen, että mitään ei oikein tuppaa tapahtumaan.

Harjoitukset sujuu hyvin. Tai kelvosti. Tai sujuu nyt kummiskin. Se on aavistuksen vaikea sanoa salilla,trainerilla ja rullilla treenatessa, että kuinka lajisuoritus kehittyy. Salilla voi nostaa isompia kiloja kuin aiemmin, traineriin voi lykkiä suurempia tehoja sisään kuin ennen ja rullilla rentous löytyy kivasti 130 kierroksen päällä, mutta välttämättä mikään noista ei nopeuta starttiani, kiihdytyksen maksimia tai matkavauhdin ylläpitoa. Vähän tälläistä kuivaharjoittelua kuitenkin kun ei radalle pääse.

Seitsemän viikkoa ja kuusi päivää niin ohjelmassa on kevään isoin kilpailu. Maailman cupin osakilpailu Kolumbiassa, jossa siis ainoa kilsa tämän vuoden MC-ohjelmassa. Säännöt ovat sellaiset, että jos mielimme MM-paikkaa saada pitää osallistua omassa lajissaan yhteen MC-kilpailuun. Eli Kolumbiaan siis.

Seuraavat viikot harjoittelu muuttuu siten, että kuusi viikkoa ennen kilpailuja alkaa aamutreenit olemaan aikaisempaa kovempia ja iltapäivätreenit aikaisempaa kevyempiä. Salilla painotus muuttuu voimasta tehoon. Pyörän päällä pyritään kehittämään niitä lajisuorituksen osia, joita kotosalla on mahdollista tehdä.

Pyörään on tulossa pientä päivitysosaa, jotka auttavat ajamaan reippahammin. Ei mitään suuria muutoksia, vaan enemmänkin hienosäätöä. Toivottavasti pienet muutokset auttavat myös pääsemään eroon kohtuullisen pitkään vaivanneista polvikivuista. Tangon asento on sellainen, jota vielä haetaan aavistuksen. Päässyt lihasmassa kasvamaan aavistuksen viimeisen parin kuukauden aikana, joka tarkoittaa, että vanhassa asennossa polvet lyö liikaa rintaan. Videoanalyysille on siis taas käyttöä.

Kerran vielä päivitellään tänä vuonna ja silloin tavoitteena löytää vaikkapa kymmenen kuvaa tästä kaudesta...

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: