keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Viiden päivän etapit kahdessa päivässä

Ei jäänyt kesän ensimmäisestä etappikisasta mitään matkaan. Ei edes hikisiä vaatteita tai kuraista pyörää. Ei kipeytyneitä jalkoja tai väsynyttä kroppaa. Ei edes tarinoita kerrottavaksi.

Taisi vaan osua sellainen hetki, että moni asia oli pielessä. Tai sitten mikään ei ollut pielessä, mutta sitä itse kuvitteli jonkin olevan pielessä. Paha sanoa. Eikä se oikeastaan selittelemällä edes parane. Sitä joko pääsee maaliin etapit tai sitten ei pääse.

Ensimmäisen etapin startatessa heinäpeltojen keskeltä, lämpötilan huidellessa 27 asteen tietämillä, oli hiukan olo, että happi ei kulje. Tätä olotilaa tuki kivasti neutraali-ajo ennen varsinaista starttia; syke kymmenisen lyöntiä maksimin alle, kroppa hiestä märkänä ja vauhtia neutraalissa 30km/h.Kovinkaan kummoista vauhtia ei pidetty ensimmäisen puolentoista tunnin aikana, jolloin kolmannen mäkikirin kohdilla oli vain kohtalona pudota pääjoukosta grupeton puolelle. Tätä edelsi voimakas kylmyyden tunne, jonka jälkeen filmi meni melkoisen hämäräksi. Tähän mennessä kilpailun keskitehot olivat olleet 257 wattia.

Ensimmäisen etapin noin 140 kilometrin matkasta viimeinen 80km taittui täysin hämärän rajamailla ja sain tosissani taistella putoamista vastaan noin 20 ajajan ryhmässämme, jossa en edes pystynyt vetämään metriäkään. Oli hienot kolme ja puoli tuntia kaiken kaikkiaan!

Toiselle etapille toivoin tietty parempaa, mutta samanlainen, kovan kylmyyden tunteen jälkeinen, katkeaminen päätti matkanteon. Etappi oli vielä helpompi kuin ensimmäinen. Vain muutama pieni mäki matkalla, tuulta ei nimeksikään ja hatkakin lähti jo 40 minuutin ajon jälkeen, jonka seuraksena pääjoukko ajeli noin 40kmh vauhdilla etiepäin. Ei vain pystynyt yhtään saamaan itsestään irti. 120km kohdalla kun katkesin olivat keskitehot 225 watin luokkaa, kertaakaan en ollut joutunut ajamaan yli minuutin jaksoa kovaa, mutta siitäkin huolimatta putosin suoraan vetoon, kun pääjoukko alkoi ajamaan karkulaisia kiinni.

Pudottuani pääjoukosta ei myöskään ollut voimia ajaa hetkeäkään ryhmän häntää kiinni. Sinne menivät, kuten huoltoautotkin. Pääjoukon takana ei ollut ajajia. Etapin taisi keskeyttää itseni mukaanlukien viisi kuskia, joista neljä keskeyttivät kolareiden takia.

Paha sanoa missä vika oli. Vai oliko sitten missään. Toki tähän asti olen tällä kaudella pystynyt ajamaan kisoja täällä ja treenailemaan kivasti aiemmin mainituilla tehoilla. Nyt ei vaan kroppa toiminut. Seuraavat kisat ovat ensi viikolla ja silloin olisi syytä, joko kropan toimia tai keksiä parempia tekosyitä.

Ohjelma jatkunee viikonloppuna Kermiksellä, jotta saisi jalkoja auki ja kroppaa hereille. Valmentajan ohje oli yksinkertainen: "Attack, attack, attack". Eli kisaan viivalle ja reitin varrelle on jätettävä se mitä kropasta irtoaa. Tarkoitus ei ole roikkua peesissä 120km ja odotella maalia, vaan koittaa saada heräteltyä kroppaa todenteolla.

Vaatteet eivät muuten ole hikiset, koska huoltajat pesivät ne etappien päätteeksi. Pyöräkin on puhdas vaihteeksi, josta kiitos kuuluu mekaanikollemme. Vatsakaan ei tunnu kauhean tyhjältä, koska joukkueen ruokahuoltokin pelasi. Ensi viikolla on kuskinkin syytä olla kunnossa kun seuraavat etapit alkavat!

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: