lauantai 28. joulukuuta 2013

Kausi alkaa NYT

Kauden 2014(-2015) ensimmäinen ohjelmoitu harjoitusviikko alkaa huomenna, sunnuntaina, 29.12. Sähköpostiin pamahti pari päivää sitten ensimmäisen seitsemän viikon harjoitusohjelma, jonka mukaan lähdetaan viikkoja rytmittämään.

Edellisen kauden loputtua on toki harjoiteltu jo kymmenen viikkoa, mutta harjoittelussa on ollut pääpaino voimanhankinnassa eikä kestävyysominaisuuksien kehittämisessä. Rytmitys muuttuu nyt seuraaviksi viikoiksi siten, että viikossa on kaksi harjoitusta kuntosalilla, joissa kierrätetään kolmea eri harjoituspäiväsisältöä. Kahden salikerran lisäksi viikossa on viisi ajopäivää, jotka sujuvat siististi sisätiloissa.

Päätreenin, joka on siis aamupäivällä, lisäksi iltapäivisin on ohjelmassa palauttelevaa ajelua, rullilla ajoa ja lihashuoltoa hiukan viikon kokonaisuudesta ja väsymyksestä riippuen. Harjoitusten tuntimäärät ovat todella maltillisia, mutta harjoituksia toistetaan useasti, jotta saadaan elimistöä rasitettua (toivottavasti) riittävästi, mutta pidettyä harjoittelu mielekkäänä läpi talvikuukausien.

Viikolla 4 ajan viisi päivää radalla. Paikka, ja ohjelmasisältökin, on hieman vielä avoinna, mutta mikäli olen yksin radalla keskitytään treeneissä pelkästään koviin tehoihin lyhyiden vetojen kautta. Sinänsä kuulostaa kivalta piristää puurtamista hyvällä tehopainotteiselle viikolla. Kirjoitellaan tästä lisää sitten lähempänä.


Ajoharjoituksista on annettu aika, joka perusajoa tulee ajaa yhteen kertaan, joten verrojen kanssa treenit venynevät 2,5h paikkeille. Sisätreenit ajelen niin rata- kuin maantiepyörällä rullia ja traineria käyttäen. Viikossa on myös yksi ajoharjoitus, jossa keskitytään johonkin tiettyyn ominaisuuteen, kuten voima, nopeus jne...Hiki tulee siis valumaan ja pyykkikone hurisemaan tulevien viikkojen aikana.

Kuten aiemmin loppusyksystä kirjoittelin niin tänä keväänä en mene maantieleirille ollenkaan. Kolme lyhyttä rataleiriä ovat tämän kevään resepti yhdistettynä heti huhtikuun alussa alkavaan kilpailukauteen maantiellä. Tarkoitus on hakea kovatempoisista kilpailuista kuntoa ja ajaa samalla maantiellä pidempää treeniä koneeseen.

Kilpailujen osalta kausi on vielä suhteellisen tyhjä. Muutamaan mielenkiintoiseen ratakilpailuun olen jo paikkaa hakenut, mutta toistaiseksi mitään ei ole kuulunut takaisinpäin. Syksyn puolella onkin tiedossa jo muutama kilpailu johon on paikkoja jo olemassa, mutta eiköhän tässä jossain kohtia kisakalenteri päivity myös tänne blogin puolelle.

Vahvasti uskon, että tämä ei ollut vielä vuoden viimeinen teksti, vaan tavoitteena olisi vielä kerran kirjailla tämän vuoden puolella. Saa nähdä kuinka käy, joten lienee parempi päättää sanoihin:

Ensi vuoteen,
-M

Ei kommentteja: