torstai 13. marraskuuta 2014

GP Viennan ennakointia

Kausi lähenee loppuaan. Ja hyvä niin. Vaikka varsinaisesti väsy ei paina niin esimerkiksi blogi-aktiivisuus, tai paremminkin epäaktiivisuus, kielii siitä, että eiköhän tätä taas ole ollut tarpeeksi tähän vuoteen.

Tänään ja huomenna ajetaan monen mutkan kautta järjestetty GP Vienna. Kilpailut on siirtojen takia pudotettua CL2-luokan kilpailuiksi, joten pisteitä ei ole ihan niin paljon tarjolla rankingeihin, mitä CL1 tarjoaisi. Toisaalta sillä ei ole väliä, koska oma kunto ei välttämättä riitä ihan kaikista parhaimpiin vetoihin näissä kisoissa, mutta toisaalta näiden kilpailujen pisteet ovat voimassa vielä ensi vuoden syyskuussa, kun UCI:n Maailman Cup-ranking sulkeutuu.

Wienin rata on kolmisenkymmentä vuotta vanha. Tai sanotaan 25-30 vuotta. Oli miten oli rata on yksi heikkokuntoisimmista Euroopassa, jossa olen itse ajanut. Siinä missä Pietari oli vanhalla pinnoitteellaan liian huono suomalaisille pyöräilijöille, tai Liettua liian hidas suomalaisille kuskeille, on tämä rata ihan oikeasti hiukan huonossa hapessa. Rataa on paikkailtu useasta kohdasta ja epätasaisuus on käsissä tuntuvaa, kun ajelee ympyrää. No, jos renkaat kestää niin eipä tämä suurempia toimenpiteitä aiheuta. Profiililta rata on mukavan leppoisa, joten siinä mielessä täällä on mukava ajaa.

Varsinaisia tulostavoitteita kilpailuihin ei ole. Henkilökohtaiset aika-ajot niin kovaa kuin pystyy, pistari ja scratch niin hyvin kuin mahdollista ja pudotusajo suuria tappioita vältellen. Tiedossa ei ole kuin Itävallan kuskeja, jotka ovat mukana kilpailuissa ja se, että muut kilpailijat lienevät tulevan lähialueen maista. Ajaminen on tietysti taas vähän erilaista, kun kilpailuissa ei ole kuin mahdollisesti muutama kuski joiden kanssa on tullut tänä vuonna ajettua, mutta toisaalta henkilökohtaisissa ajoissa silläkään ei ole suurempia merkityksiä, ketkä vastassa on. Nopeasti arvioituna 4km pitäisi mennä alle 4.45, 1km alle 1,07.5 ja lentävä kierros alle 14 sekunnin, jotta hyvä sijoitus olisi mahdollinen.

Tämän kaksipäiväisen jälkeen, toivottavasti huollan pyöräni valmiiksi, ei tarvitsekaan hetkeen harjoitella. Tällä hetkellä arvio on, että harjoitukset jatkuisivat joskus tammikuun puolivälissä. Blogissa jatkunee kirjoittelu sen verran, että puran kauden tuloksia ja valoittelen tulevaa kautta jahka pöly hiukan laskeutuu. Kilpailuista kirjoitan myös lyhyen tuloskoosteen jahka ovat päättyneet.

Twitteristä löytyy tulospäivittely kilpailujen aikana!

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: