Harjoituskausi etenee mukavasti. Mukavuutta lisäsi kummasti se, että launtaina, aamuyön tunteina, sähköpostiin oli pudonnut uusi harjoitusohjelma. Otsikko oli jo lupaavasti "Phase 1" aiemmin nähdyn "Pre-Season" tilalla.
Muutama viikko on jo toki harjoiteltu. Tullut istuttua trainerin päällä ja vähän jalkoja siinä heiluteltua. Salillakin on tehty Cosmon lukemisen lomassa vähän lähentäjiä ja pidetty huoli, että ulkoisesti meno näyttää mukavan rennolta. Sitä aina välillä tullaan kysymään harjoitusmääristä, ja ennenkaikkea siitä, että miten vain parin tunnin perustreenien avulla pyörä toisinaan kulkee. No, salaisuushan on toisaalta käännösvirheessä, joka tuossa sanassa "perusajo" itsessään on. Ne, joille kirjainyhdistelmät G1,G2, EB jne...aukeavat osaavat myös hahmottaa kokonaisuutta. Siitä, ehkä, joskus...
Nyt on kuitenkin kolme sellaista viikkoa, ennen rataleiriä, edessä, että perusajoa ladotaan koneeseen ihan kunnolla. Viikottaiset harjoitusmäärät nousevat kahdenkymmenen tunnin kahta puolen, päälle läpsytellään hiukan salia, lepäillään ja silti ajellaan rullia. Käsillä on siis se ensimmäinen hetki, kun aletaan tekemään oikeasti kilpailukuntoa.
Kausi alkaa hiukan poikkeuksellisesti, kun SM Omnium ajetaan jo maaliskuussa Pietarissa. Hintaahan tuolle reissulle tulee kv.kisamatkan verran, mutta UCI Ranking-pisteitä on jaossa maksimissaan 30. Toisaalta negatiivinen palaute siitä, että en osallistu SM-kilpailuihin on tarpeetonta, joten käyn ajamassa omniumin läpi osana talven kilpailuihin valmistautumiskautta.
Pientä viilausta on myös kilpailukalenterin suhteen tiedossa. Maantiekuukausia on näillä näkymin kokonaan huhti-, touko- ja kesäkuu. Tämän jälkeen tekeminen pyhittyy hetkeksi radalle ja maantielle, josta syyskuun alussa on siirtymä vain ja ainoastaan radalle. Tämä siis tämän hetken suunnitelmana.
Nyt on kuitenkaan turha suunnitella vielä liian kauas tekemistä. Tarvitsee tehdä tämä treenijakso valmiiksi ja katsoa sen jälkeen, että missä mennään. Siitä sitten juonimaan jatkosuunnitelmia. Onneksi helpotusta treeneihin tuo jo liki kulman takana oleva talven toinen rataleiri. Vain vajaa 60h ennen leiriä edessä...
Ketju poikki,
-M
maanantai 2. helmikuuta 2015
lauantai 24. tammikuuta 2015
Rataleiriä
Ensimmäinen, äärimmäisen epätalvisen, talven kohokohdista on takanapäin. Turun talven suurimpia iloja lienee taas tänäkin vuonna siitä pois pääseminen. Tällä kertaa poispääseminen tarkoitti talven ensimmäistä rataleiriä.
Talven rytmitys on tuttu aikaisemmilta vuosilta. Muutamisen viikkoa aina kotosalla trainerin kanssa, jonka jälkeen viideksi päivää radalle. Ensimmäiset muutamisen viikkoa oli tänä talvena neljä viikkoa, jotka menivät pitkälti trainerin ja kuntosalin vuorovedolla. Sunnuntai-iltana pakkailin ratapyörän, rullat ja kaksi Urheiluliiton junnua autoon ja otin suunnaksi velon.
Rataleirin ohjelma oli tällä kertaa helppo. Treeniä on toistaiseksi niin vähän takana, että ei ollut syytä lähteä turhia höntyilemään radalla: aamutreenissä oli ohjelmassa lyhyitä vetoja radalla ja iltapäivisin tunti perusajoa rullilla. Viikon päätavoite oli testailla jalkojen pyörimistä ja toisaalta herätellä kroppaa hiukan siihen, että seuraava harjoitusjakso on ensimmäinen aavistuksen kovempi, jossa viikottaiset perusajomäärät nousevat kymmenen tunnin paikkeille.
Viikko meni kokonaisuudessaan varsin hyvin. Nousujohteisuus kulminoitui mukavasti viimeisen päivän viimeiseen pisteajovetoon, jossa loppukirissä kierrokset nousivat 145 rpm paikkeille. Toisaalta treenivälityksillä pitääkin jalkoja saada pyörimään ja homma muuttuu melkoisesti, kun tuohon laitetaan kisavälitykset sisälle, mutta silti kokonaisuuteen voi olla varsin tyytyväinen. Tyytyväisyyttä lisää se väsymys, joka tänään, ensimmäisenä leirinjälkeisenä päivänä, on ollut päällä. Tänään lepäilyä ja huomenna ensimmäisen tiukan kahdeksanpäiväisen kimppuun.
Seuraava rataleiri on helmikuun loppupuolella Roubaixissa, jossa samaan leiriin on tarkoitus yhdistää myös maantiekauden avaus Belgiassa. Eli melko mukavasti näyttää toteutuvan kevään rytmitys, jotta harjoittelua ei tule kuin yhdeksisen viikkoa ennen ensimmäisiä kilpailuja. Kisat ovat kuitenkin niitä tapahtumia, joissa harjoittelu vasta alkaa jalostumaan tekemisen meiningiksi - jos on jalostuakseen.
Lauantai-illan ratoksi on vuorossa Varsinais-Suomen Urheilugaala. Eli juhla niille, jotka eivät oikeaan Urheilugaalaan pääse. Useampana vuotena tullut kutsua juhlimaan, mutta usein jää myös juhla juhlimatta leirien takia. Tänään ehtii onneksi pistämään vaatteet niskaan ja parkkeeraamaan auton muutamaksi tunniksi Hotel Caribian parkkipaikalle.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Kohti leiriä
Se on kovin lyhyt tuo aika, jonka pystyy nauttimaan sisällä pyöräilemisestä ennen kuin se alkaa maistumaan puulta. Ja itselläni ainakin treeni sisällä, joko onnistuu tai ei. Sellaista puolivälivaihtoehtoa ei ole olemassa.
Edellisenä päivänä treeni onnistui. Viitisen minuuttia verraa rullilla ja siitä päälle tunti reippailla kierroksilla. Melko helppo tunti kaiken lisäksi. Tänään sitten taas ei sitten osunut ollenkaan tähdet kohdilleen. Heti alusta asti meno tuntui trainerilla vaikealta ja homma ei tuntunut käynnistyvän oikein missään kohtaa.
Turussa on viime päivät olleet melko nihkeää keliä. Alkuviikosta näytti vielä hyvältä, että pääsisi ajamaan edes lyhyen ulkolenkin lumen päällä, mutta tällä hetkellä asfalttia on suojaamassa, lähes kaikkialla, noin 3-4 sentin paksuinen jääkerros. Eipä ole kuitenkaan oma mielenkiinto ulkona ajamiseen kasvanut niin suureksi, että vaivautuisin liukastelemaan. Tarvinnee hörppiä aamulla tupla-annos kahvia ennen trainerin päälle menoa, ja ajaa 1,5-2 tuntinen päiväannos, vaikka väkisin.
Ensi viikolla on onneksi pientä helpotusta luvassa, kun 50% päivän harjoituksista on radalla. Toinen puolikas päivää tosin menee trainerilla perusajoa jauhaen, mutta onpahan jotain vaihtelua sentään. Rataviikon jälkeen onkin vain kolmisen viikkoa ja edessä on niin maantiekilpailukauden avaus kuin toinen rataleirikin. Eli melko pitkällä ollaan jo tätä talvea.

lauantai 3. tammikuuta 2015
Harjoittelu alkuun
Hetkinen alkaa olla harjoittelua takana ja olo tuntuu siltä kuin mitään taukoa ei koskaan olisi ollutkaan. Aamuisin väsyttää, parin tunnin perusajotreenit ovat peruskauraa - tosin raskasta sellaista, nälkä painaa kun painoakin pitäisi saada pois ja huomenna sama homma jatkuu...
Ihan siisti fiilis, kun pääsi harjoittelua vihdoinkin aloittelemaan. Kotvan tovi on alla treenailua, mutta nyt on treenailu loppu ja harjoittelun aika. Periaatteessa tämä tarkoittaa sitä, että perusajotreenit ovat aavistuksen kovempia kuin treenailtaessa, lepopäiviä ei ole kuin kerran kuukauteen ja rullia saa ajaa ihan riittämiin päivän toisina treeneinä. Ja tietysti kaikkeen tekemiseen liittyy myös se, että jokaisella kerralla saisi treeni kestää edes minuutin pidempään kuin edellisellä, tehot olla watin korkeammat kuin aiemmin ja rullilla kierrokset hinautuvat taas vähitellen lähemmäs 130rpm rajaa.
Väsymys tulee päälle nopeasti. Parikin päivää, jos ajaa peräkkäin perusajotreenejä on shokki elimistölle vielä tässä vaiheessa kautta sellainen, että huomaa tehneensä jotakin. Tietysti sisällä treenattaessa kaksi tuntia on jatkuvaa polkemista ilman alamäkiä ja myötätuulta, joka tekee treenistä aavistuksen rankemman tuntuista. Onneksi pari tuntia menee melko mukavasti ja paljon pidempiä treenejä en joudu talveeni edes ajamaan. Saliharjoittelut 2-3 kertaa viikossa onneksi antavat vielä vaihtelua ajamiselle ja toisaalta luovat erilaista ärsykettä elimistölle verrattuna junnaavaan sisäajoon.
Rullillakin saa vähitellen taas ajella. Ekat rullaharjoitukset olivat aavistuksen vaikean oloisia ja kierrokset eivät tulleet ihan luonnostaan. Rullaharjoitukset on onneksi vielä lyhyitä ja paikallaan ei joudu sätkimään puolta tuntia pidempään. Toki, kun jalkoja pyörittää puoleen tuntiin reilut 3600 kierrosta ei paljon pidempään mielellään vielä pyörän päällä ole tässä kohtaa vuotta.
Maltilla siis edetään ja tavoitteena on vähitellen kasvatella harjoitusten rasittavuutta. Lepopäiviä ei pahemmin talviharjoittelun lomassa ole, mutta eipä kokonaisrasituskaan ihan niin iso vielä ole, että niitä tarvitsisi. Ensimmäinen leirikin on jo kulman takana, joten melkein on talvi jo voitettuna...Ja kisaamaankin pääsisi 1.3....

sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Kohti kautta 2015
Vuosi on vaihtumassa tuota pikaa ja samalla se tarkoittaa harjoittelun aloittelemista. Viimeisistä kilpailuista on kulunut jo riittävän tovin verran, jotta harjoittelu alkaa tuntumaan taas erittäin hyvältä ajatukselta. Paljon hikeä tiedossa seuraavan 12 viikon ajan, kun saa taas alkaa luomaan kuntoa kermiksiä varten.
Kaudella 2015 joukkueeni Belgiassa vaihtuu. Pari vuotta ajelin SV Kontichin paidassa, mutta seuran pienentäessä huomattavasti joukkueen kokoa vuodelle 2015 oli itselläni myös uuden ajopaikan etsintä. Jatkossa ajan ASFRA Racing Team Oudenaarden riveissä Belgian maaperällä. Joukkueen rosteri on suuri, mutta hyvin ajamalla pääsee ajamaan myös etappeja ja Belgian Cupin yksipäiväisiä.
Kaudella 2015 maantiekilpailut toimivat jälleen valmistavassa roolissa ratapyöräilyn omnium-kilpailuihin. Tähtäin on nyt siirretty pisteajosta ja scratchista omniumin puolelle ja sen eteen tullaan tekemään töitä paljon. Henkilökohtaisiin aika-ajoihin on asetettu kovat, mutta realistiset aikatavoitteet joihin tulevalla kaudella tulisi päästä. Hyvillä henkilökohtaisilla ajoilla on mahdollista paikata yhteislähtöjen heikkouksia ja näin ollen kamppailla hyvistä omnium-sijoituksista.
Kilpailukalenteri löytänee muotoaan lähiaikoina. Perusraami kalenterille on selvä ja EM-kilpailuissa hyvän tuloksen saavuttaminen on kauden päätavoite.Omniumin Maailman Cup paikka vaatisi UCI:n maarankingissa 24 parhaan maan joukossa olemista, joka saattaa olla liian kova tavoite vielä kaudelle 2016.
Treenit kun alkaa niin päivittelytahtikin parantunee!

maanantai 15. joulukuuta 2014
Kiitos kaudesta 2014!
| GP Wien 2014 |
Suuret kiitokset kaudesta 2014 kuuluvat vaimolleni Jannille, valmentajalleni Terrylle, treenikavereille Turussa, Roubaixin velon henkilökunnalle sekä Turun Urheiluliiton pyöräilyjaoksen taustaihmisille ja -toimijoille!
Tärkeän tuen on jo useamman vuoden ajan tarjonnut hyvät yhteistyökumppanini:
Felt -pyörät, BBB -varusteet & Tacx -harjoitusvastukset - www.huntteri.fi
Ajopyörä / Bikeshop.fi - www.bikeshop.fi
Bioracer Suomi - www.rush.fi
Powerbar Suomi - www.pyka.fi
Mainoskoho - www.mainoskoho.fi
| GP Wien 2014 Elimination |
Kausi 2015 alkaa vähitellen olemaan ovella. Kohta puoleen pitäisi lopettaa treenaminen ja aloittaa harjoittelu. Tulevalle vuodelle olen saanut myös uuden joukkuepaikan, joka mahdollistaa erittäin hyvän kilpailuohjelman kaudelle 2015.
Starttailen kauden 2015 blogissani joulun aikaan!
Ketju poikki,
-M
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Vuosi hiipuu kohti loppuaan
"Well the music's slowly dying and I'm jumping out of my jeans..." lauloi Hanoi Rocks (Tragedy) aikanaan. Samanlaista hiipumista on ollut GP Viennasta lähtien havaittavissa myös omalla kohdallani. Harjoittelulle ei ole pahemmin uhrattu vielä ajatuksia ja ensi kausikin on aika pitkälti vielä levällään.
Kaksi ja puoliviikkoa mennyt siitä kun kausi tuli päätökseensä. Kausi oli hyvä ja vimpoista kisoista jäi hyvä fiilis päälle. Tulevan kauden alkuun on vielä nelisen kuukautta, joten ei hirveästi tarvitse harjoittelua vielä miettiä. Josko tammikuun puolivälissä tilanne olisi toinen ja pääsisi vetäisemään parin kuukauden valmistautumissetin ennen kilpailuja.
Kauden 2015 tavoitteita on onneksi jo aloitettu mietiskelemään. Ratapyöräilyn omnium tulee ensi vuonna olemaan se laji johon paukut pistetään. Paljon muutakin tulen ajamaan, mutta tavoitteet ovat ainoastaan omniumissa pärjäämisessä. Lisää ajatelmia myöhemmin....
Onneksi blogi alkaa vähitellen heräilemään kohti uutta kautta. Siihen asti kuitenkin;
Ketju poikki!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)