torstai 11. syyskuuta 2014

Ranskan GP:n ennakoajatelmia

Kautta on takana 41 kilpailupäivää ja seuraavat kaksi ovat ohjelmassa tulevina päivinä. Kilpailupäivien määrä oli itselleni jopa pieni yllätys ottaen huomioon sen, että kuukausittaiset kilpailumäärät jäivät kesän aikana varsin pieniksi matkapäivien ja ratatreenien takia. No, 41 päivää ajettuna toistaiseksi, vaikka enemmänkin saisi olla. Kisat jatkuvat kuitenkin huomenna ja ylihuomenna Roubaixissa ajettavalla GP-kilpailulla.

Tältä kesältä tuttu trendi jatkuu ja kisoista on tulossa jälleen varsin kovatasoiset. Mukana on Italian, Ranskan, Brittien, Espanjan, Puolan, Hollannin, Sveitsin ja Belgian maajoukkueet. Sekä Suomi. Tämän viikonlopun jälkeen myös UCI:n maailman cup -ranking sulkeutuu, joten siksi monet isot maat ovat metsästämässä viimeisiä pisteitä rankingiin. Omalta osaltani UCI-rankingien tilanne on se, että maapaikkajonossa olen sijalla 33. Tai siis Suomi on sijalla 33. Henkilökohtainen ranking on noin 60 sija paikkeilla, mutta tulee seuraavassa tarkistuksessa putoamaan 70-80 väliin. Maarankingin 24 parasta maata pääsee talven maailman cupiin. Oma tavoitteeni ei ole missään kohtaan ollut ajaa omniumin maailman cup-kilpailuja, joten suuria tunteita tuo 33.sija ei herätä. Ei puolesta, eikä vastaan. Ehkä ensi kesän tavoitteeksi voisi asettaa vaikka sen, että pääsee 24.parhaan maan joukkoon...

Huomenna kuitenkin viivalla on lisäkseni parisenkymmentä kuskia ja ohjelma tuttu: scratch, 4km aika-ajo, pudotusajo. Ja lauantaina jatkuu 1km aika-ajolla, lentävällä kierroksella ja 40km pisteajolla. Treeni on ollut tällä viikolla ehkä aavistuksen turhan kovaa. Tai palautuminen huonoa. Lauantaina ajetun kermiksen jälkeen harjoittelun rytmitys ei välttämättä onnistunut parhaimmalla tavalla, joten tiistain (5x2km) ja keskiviikon (5x500m startti) treenit tuntuivat tänään jaloissa viimeistelytreeneissä. Toisaalta, jos huomenna saa hyvällä alkuverralla kroppaa sopivasti käyntiin niin eiköhän tästä saada taas hyvä kaksipäiväinen aikaiseksi.

Roubaixin omniumi oli jo keväällä, kuten koko muukin kauteni, rakennettu osaksi Euroopan Mestaruuskilpailujen valmistautumisohjelmaa. Kautta on siis rakennettu maltilla kohti lokakuun puoliväliä. Jotta progressiivisuus olisi myös nähtävissä ryhmälähdöissä on viikonlopun tavoitteet asetettukin enemmän ryhmälähtöjen puoleen. Jo linja-ajosta alkaen on tarkoitus ajaa aktiivisesti ja rohkeasti, vaikka se sitten tarkoittaisi menetettyjä kierroksia tai lajikohtaista keskeytystä. Henkilökohtaisissa aika-ajoissa ajan tietysti niin kovaa kuin jaksan, mutta kilpailun päättävässä pisteajossa olisi pystyttävä osallistumaan muutamaan kiriin ja irtiottoyritykseen. Jos yrittäminen tapahtuu keskeytyksen kustannuksella niin täytyy toivoa, että on tullut edes yritettyä useammin kuin kerran.

Roubaixin viikonlopun jälkeen on kolme viikkoa aikaa vahvistaa EM-kilpailuihin osallistuminen. Koska kallis retki Guadaloupelle ei kiinnosta yritän olla mahdollisimman rehellinen itselleni EM-kilpailuihin lähtemisen suhteen. Omniumit toimivat hyvinä harjoituksina, joiden perusteella koitan tehdä päätöstä EM-kilpailuista. Roubaixin jälkeen ohjelmassa on vielä yksi kisaviikonloppu, jota ennen pari pisteajoa mopon kanssa Kupittaalla, joten aikaa päätöksen tekemiseen on.

Ennen EM-kilpailuja on kuitenkin hoidettava tuleva viikonloppu kunnialla! Twitteristä voi kilpailujen aikana lueskella lajikohtaisia päivityksiä. Kisapäivien päättyessä 22.30 aikoihin ei iltapäivityksiä blogiin ole tiedossa.

Ketju poikki,
-M


Ei kommentteja: