perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kilpailu: SM Aika-ajo

Aika-ajon ajamisesta oli taukoa tasan vuoden verran. Väliin mahtuu onneksi kaksi treeniä aika-ajopyörällä, sekä tietysti radan takaa-ajopyörällä ajamista. Ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen käytössä oli aika-ajopyörä, joten oli oikeastaan kiva lähteä ajamaan kilpaa kelloa vastaan.

Matkaa, sateisessa, Porissa oli 45 kilometriä. Reitti oli tasaisen tylsä, jossa mentiin metsätietä 22,5km yhteensuuntaan ja palattiin samaa tietä takaisin. Oma ajamiseni oli suhteellisen tasaista puurtamista, joskin ongelmana on selkeästi se, että aika-ajon ajamisen puute aiheuttaa sen, että en oikein saa puristettua pyörän päällä itseäni kovinkaan tiukoille. Tietysti ajoin niin kovaa kuin pystyin. Ei siinä mitään. Mutta, kun kovempaa voisi päästä, jos pääsisi, tai uskaltautuisi, epämukavuusalueella ajaessa. No, nyt tässä on onneksi vielä vajaa 4kk tuotakin treenailla...

Tuloksissa olin 16. Eroa kilpailun voittaneeseen Samuel Pökälään taisi olla nelisen minuuttia. Jos olisi päässyt minuutin kovempaa sijoitus olisi ollut kuudennen sijan luokkaa. Jäi sellainen hyvä kipinä päälle tuosta ajosta. Lisää treeniä, ja aika-ajokisoja, jos vain ohjelma sallii, ja kokeilemaan, josko sijoitus tuosta nousisi. Aika-ajohan on taatusti suurimpia heikkouksiani ajajana. Ehkä sekin osa-alue tästä vielä paranee....

Sunnuntaina on vuorossa maantieajon SM-kilpailu. Kisat ovat Vantaalla ja matkaa 180km. Tavoitteita ei sen kummemmin ole, koska maantiellä ei ole vielä pahemmin ehtinyt treenaamaan. Parasta mahdollista tulosta lähdetään silti hakemaan seuralle!

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: