torstai 10. lokakuuta 2013

Kausi päätökseensä

Nopeasti muuttuu tilanteet taas. Kuten otsikkokin kertoo on kausi tulossa päätökseensä. Valmentajan kanssa käytiin loppusyksyn kisaohjelmaa läpi ja tulimme tulokseen, että viiden viikon kisatauko on liian pitkä tähän kohtaan vuotta, etenkin kun rataharjoittelumahdollisuutta ei ole käden ulottuvilla. Kausi siis pistetään pakettiin seuraavien parin viikon aikana.

Tänä viikonloppuna ajan Liettuassa UCI GP:ssa omniumin. Ensi viikolle koitetaan saada kuntotestiaikaa ja sen jälkeen onkin tämä kausi valmis. Sinänsä kauden päättyminen ei ole hyvä asia, koska jos kilpailukausi on maaliskuusta 2013 helmikuun 2014 loppuun ja ajat viimeisen kisan lokakuun puolivälissä on jotain tietenkin pielessä.

Liettuan kisa on nyt vähän väliinputoajan roolissa ohjelmassani. Olin jo ehtinyt lähteä reissuun, kun tuli tieto, että kausi tullaan päättämään tähän viikonloppuun. Pyrkimyksenä on tietenkin ajaa niin hyvin kuin mahdollista ja saada hyvä kauden lopetus, mutta helpolla se tuskin tulee. Ei radalla saatikka radan ulkopuolella. Olen kuitenkin sen verran mielialaurheilija, että saa itseään ihan kunnolla koota kisoihin eikä vain odotella kotimatkaa.

Tavallaan kauden päättyminen tässä kohtaa on pettymys. Oma vikani oli se, että en kilpaillut kevään ja kesän aikana riittävästi saadakseni ajoissa UCI-ranking pisteet tämän talven maailman cupiin kasaan. Ensi kautta varten pisteitä jo onkin kasassa ja kausi rakentuneekin täysin syyspainoitteisesti. EM-kisoihin en mahtunut ajamaan edes pisteajoa Suomen joukkueeseen.

Olen valmentajani kanssa samaa mieltä, että kauden päättäminen on fiksua. GP-kisareissut maksavat aina huomattavia summia rahaa ja mitään järkeä ei ole treenata tässä kohtaa vuotta viittä viikkoa ja mennä kisoihin. Kyyti on muuten liian kylmää.

Kotona odotteleekin tallissa tuore Feltin cyclocrossari. Tulevat viikot menevätkin sitten sillä ajellessa ja uutta kautta varten akkuja lataillessa.

Ketjut vielä kerran kireälle kauteen 2013-2014,

-M

Ei kommentteja: