torstai 17. lokakuuta 2013

Torstain tunnelmia

Pahaa suodatinkahvia. Hyvää mikropuuroa. Kylmä asunto. Ylen aamu-tv.

Onneksi tämä päivä tarjoaa muutakin. Kisakauden jatkamista palloteltiin viime viikonlopun kahta puolen muutaman päivän verran. Vaihtoehtoja käytiin läpi aina Liettuan leiristä Oceanian UCI-kisoihin asti. Vaihtoehtoja oli olemassa, mutta järkeviä niistä ei saanut tekemälläkään.

Tänään olisi tarkoitus käydä ajamassa vielä kuntotestit. Onneksi tärkeimmät laktaattirajat tulevat vastaan ennenkuin kipu iskee kovaksi. Täysillä mennään tietenkin, mutta saa nähdä jääkö viimeinen puristus tekemättä.

Valmentajan kanssa sovittiin,että palataan asiaan tammikuussa. Tai oikeastaan palataan joulukuussa jo, mutta kovempi pyörätreeni alkaa tammikuussa. Taitaapi olla kymmenen viikkoa edessä ilman kummempaa kiirettä. Paitsi,että...

Kuntosalille tulisi päätyä ensi / seuraavan viikon aikana. Viimeiseen kolmeen vuoteen en olekaan tehnyt kuntosalitreeniä, joten katsotaanpa kuinka treeni tarttuu. Kolme voimaharjoitusta ja kuntopiiriharjoitus viikkoon. Tämän lisäksi 2-3 lyhyttä kestävyysharjoitusta, yksi pidempi pyörätreeni ja lyhyitä rullatreenejä tiedossa. Treenikerrat nousevat viikossa siis 7-10 harjoitukseen, mutta harjoitusten kestot eivät ole pitkiä, joten treenien lomassa olisi syytä päätyä käymään koululla.

Ensi kauden suuntaviivatkin on jo piirretty. Pääkilpailukausi lokakuusta alkaen radalla. Kesä menee perusajoa ajaen ja maantie- ja aika-ajokilpailuissa terävyyttä hakien. Voi olla taas motivaatio välillä kovilla, kun pitää ennen maantiekilpailua käydä ajamassa vetotreeni alle ja väsyneenä räpiköidä kisaa päälle.

Viikonloppuna olisi tarkoitus ajella muutama pidempi nautiskelulenkki vielä kauden loppuun. Sää viilenee uhkaavasti ja alle 0C mentäessä ei ulkona ajeta tänäkään talvena metriäkään.

-M

ps. Viikonloppuna ratapyöräilyn EM-kisat Hollannissa. Miesten pisteajossa paljon tuttuja kuskeja ja vedot lyöty kolmikon Martyn Irvine, Andreas Graf ja Milan Kadlec puolesta. Tsemppiä myös kaikille suomalaisille kisoihin!

Ei kommentteja: