sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kisa 25.5

Lauantai aukesi tuulisena, mutta poutaisena Flaanderin peltoaukeilla. Itselläni oli lähin kilpailu noin 60km päässä Roselaarin kaupungissa. Reitistä ja matkasta ei ollut mitään tietoa ennen kilpailua. Infona oli, että rekisteröityminen kilpailuun alkaa 13.30, päättyy 14.30 ja lähtö on 15.00. Tarviiko sitä toisaalta muuta tietoa? Eipähän joudu miettimään ennakkoon mitä reitti tarjoaa. Täällä on myös perusoletuksena se,että kisoissa on reilu sata kuskia paikalla.

Kilpailun ensimmäinen kierros meni noin seitsemän kilometrin reittiin tutustuessa. 14 kierrosta oli matkaa, joten tämän noin 100 kilometrin kilpailun aikana tulisi tiet kyllä tutuiksi. Reitti oli myös äärimmäisen helppo teknisesti. Oman mausteensa kilpailuun toi onneksi reipas tuuli, joka yltyi kilpailun aikana ja karsi ajajia yksitellen pois kilpailusta.

Reilun 44 kilometrin tuntivauhdilla ajetun kilpailun voittoon ajoi hallitseva Belgian U23-luokan mestari. Itse tuli maaliin noin 40 ajajan kärkiryhmässä, joka muodostui 25-30km ennen loppua. Olin muutama kilometri ennen maalia ryhmässämme hyvillä sijoilla vielä, mutta ryhmän heiluessa puolelelta toiselle jouduin pyörätien puolelle, josta pääsin takasin vasta ryhmämme hännille. Tämä ei sinänsä suuria ratkaissut oman kilpailuni osalta. Maalisuora mentiin suoraan myötätuulen reilun kilometrin verran. Välitykseni 52x12 ei väsyneillä jaloilla riittänyt enää mihinkään ja jouduin laskettelemaan ryhmän hännässä maaliin.

Kilpailu oli erittäin kova itselleni, joten jälleen pientä epävarmuutta tämän päivän kisan suhteen. Matkaa 120km ja tuuli on erittäin voimakas tällä hetkellä. No, kisapaikalle on mentävä ja koitettava ajaa niin pitkään kuin mahdollista. Mikäli kisa jää kesken jatkuu päivä lenkin merkeissä kisan jälkeen.

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: