perjantai 29. toukokuuta 2015

GP Moscow, päivä 2

Keskeytys. Siinä tärkeimmät.

Päivä alkoi kilometrin aika-ajolla. Ajosta uupui terävyyttä ja loppuaika oli 1.06.7. Periaatteessa aika on ihan hyvä. Ei siinä mitään, mutta valitettavasti taso oli täällä sellainen, että tuolla taisi saada sijan 10/15. Hyvää oli se, että toisen 333m kierroksen keskivauhti oli 61kmh. Eli kun ajon saa vauhtiin niin sitä myös pystyy tovin pitämään.

Koska omniumissani ei ollut paljon menetettävää lähdin kokeilemaan aavistuksen isommalla rattaalla lentävää kierrosta. Isompi ratas oli liian iso ja keskinopeus jäi alle 64kmh. Eikä jalat kyllä pyörinyt sillä tavalla kuin olisin toivonut. Enemmän tuo oli sellaista runnomista eteenpäin.

Pisteajoon lähdin, ihan tulevien kisojen takia, myös normaalia isommalla välityksellä tietäen, että jossain kohtaa jalat vain hirttävät kiinni, koska lukuisat kiihdytykset tulisivat ennemmin tai myöhemmin olemaan liikaa. Ajo eteni ihan kelvosti, kunnes hatkayritksen jälkeen sain katsella kuinka muut menivät ja itse jäin porukoista. Yhden välikiriin pääsin kivasti osallistumaan ja taisin olla toinen. Tässä tosin sitten näkyi se, että isommalla välityksellä tehty kiihdytys vei jalasta paljon voimaa. Kilpailua taisi olla ajettu 21km kun jalat olivat sen verran valmiit, että oli parempi tulla pois radalta.

Kunto on ihan kelpo. Pystyn ajamaan parempia henkilökohtaisia ajoja kuin vuosi sitten. Kisaterävyys puuttuu. Kiihdtykset, pidemmät ajat "punaisella" ja rytminvaihdoksista palautuminen on todella huonolla tasolla. Lisää treeniä, maantiekisoja ja rataharjoituksia.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: