tiistai 5. toukokuuta 2015

Rataleiriä

Monesta taustatekijästä johtuen en päässyt rataleirille Liettuaan, koska passini on Valko-Venäjän konsulaatissa. Vika ei ole valkovenäläisissä, vaan siinä, että yritin noudattaa Suomen Pyöräilyunionin nykykäytäntöä, joka kieltää minua ilmoittamasta itseäni kilpailuihin ilman Unionin elinten hyväksyntää. Ja koska perinteisiin ei kuulu, että mitään asioita hoidettaisiin ajoissa kuntoon olen tilanteessa, jossa en myöskään pääse Valko-Venäjän GP:n jälkeen ohjelmassa olevaan Moskovan GP:hen. Ja leiri vaihtui kunnon sisäradalta Ruotsin 190 metriseen kirnuun.

Oppiahan tästä taas saatiin. Ja oppi on se, että jatkossa ilmoitan itseni kilpailuihin, kuten tähänkin asti ja informoin Unionin tuloksien muodossa myöhemmin. Sain myös nootin, että jos ilmoitan itse itseni kisoihin en saa edustaa kilpailuissa maajoukkuetta. Täytyy jopa vähän ihmetellä, että milloin olen edustanut UCI-kilpailuissa radalla maajoukkuetta. Niin kauan kuin kelta-musta turkulaisseura tukee kilpailutoimintaani, ja Unioni ei, edustan aina Turun Urheiluliittoa. Se, että ajan sini-valkoisissa haalareissa kisoja tarkoittaa vain aja ainoastaan sitä, että Turun Urheiluliiton ratajoukkueen kansainväliset värit ovat nuo. Ja tämä tästä.

Kisaohjelma siis nyt näyttää muuttuvan aavistuksen.Pieni muutos ei vielä kokonaisuutta kaada ja yritän saada kesäkuun alkuun korvaavaa ratakilpailua. Kauden toinen ratajakso, ja sen alku, konkretisoituu tällä viikolla rataleirillä. Ohjelmassa on startteja, takaa-ajoa, aika-ajoa, lentäviä vetoja, vauhdin hakemista ja paljon rullilla ajamista. Ihan jees viikko siis tiedossa. Täällä pitäisi nyt saada siirrettyä ihan mukavasti kehittynyt maantiekunto ratakilpailuvauhdeiksi.

Minskin kilpailut ovat tasan kahden viikon kuluttua. Omniumia, pistaria, scratchia ja kilsaa tiedossa. Kilsan palaset tuntuvat hyviltä - kokonaisuudesta vielä vaikea sanoa. Takaa-ajo on aavistuksen vaiheessa vielä, mutta tänäänkin sitä on tarkoitus hioa. Kovasti pähkäilen takaa-ajo välitysten kanssa. Periaatteessa pitäisi koittaa jo mennä isommilla, mutta saa nyt nähdä. Lentävä kierros on vähän taantunut maantieajamisen myötä. Siitä puuttuu viimeinen rentous tällä hetkellä.

Koitan kehitellä muutaman kuvan leiritunnelmista blogin jatkoksi. Twitteristä löytyy myös aktiivista päivitystä, vaikka blogi välillä vähän pölyttyykin.

Ketju poikki!

-M

Ei kommentteja: